YHTEYSTIEDOT   



                    TORISENO


Toriseno on monelle Käsivarren kävijälle tuntematon kalapaikka. Suurin osa kävijöistä suuntaa Lätäsenolle, jonne myös Toriseno laskee. Suosittelen Torisenoa lämpimästi kaikille Käsivarren liikkujille. Sen hyviä puolia ovat hyvät rannat kulkea paria kilometriä lukuun ottamatta ja saalisvarmuus ainakin pienten taimenten ja harjusten osalta.

Toriseno saa alkunsa Kaskasjoen ja Vuontijoen yhtymäkohdasta. Joki on parhaimmillaan 50-60 metriä leveä ja syvyyttä löytyy enimmillään muutamia metrejä. Vesi on kristallinkirkasta, joten kalastaja liikkuu rannoilla varovasti, ettei säikytä muutenkin arkoja kaloja. Joki muodostuu alkupäässä pikkukoskista ja nivoista. Keskivaiheella on pitempiä suvantoja ja juuri ennen Lätäsenoa on taas muutama pitempi koski. Tarkempi esittely löytyy alla olevasta kartasta.

Kalasto muodostuu tasavertaisesti harjuksista ja taimenista. Joessa on myös hyvä siikakanta ja suvannoissa lymyää isoja haukia. Oma harjusennätys on 1,2 kiloa ja taimenennätys n. 2 kiloa ja siiassakin on kilo mennyt rikki. Totuus on kuitenkin, että isot kalat ovat äärimmäisen tiukassa ja vaatii ihanne olosuhteita ja perehtymistä asiaan. Aloittelijalle on kuitenkin tarjolla valtavasti 300-400 gramman taimenia (muista 40 cm:n alamitta), mittaharjuksia ja siimankatkoja haukia.

Suosituin keino päästä Torisenolle on ajaa E8 tieltä kääntyen Kalkkoaivin sivutielle ja ajaa sitä niin pitkälle kuin pääsee. Siitä suunta Luoteeseen tai Pohjoiseen riippuen mihin kohtaa haluaa Torisenoa mennä. Lyhimmillään patikkamatkaa tulee noin 10 kilometriä eli ihan parin päivän takia ei joelle kannata lähteä. Lue matkustamisesta lisää Lätäsenon esittelyn kohdalta.

Torisenolle tulee ostaa Villin Pohjolan Käsivarren kalalupa (1551) ja sitä myyvät ainakin Kilpisjärven Hotelli (puh. 016-537 761) ja Kilpisjärven Retkeilykeskus Tuulan Kahvila (puh.016-537 229) tai voit ostaa sen netistä etukäteen Villin Pohjolan sivuilta. Vuorokausi lupa (v.2010) maksaa 10 € ja viikkolupa 35 €.

Toriseno soveltuu parhaiten keveillä perhovälineillä tai pikkuvaapuilla kalastettavaksi. Pitkiä heittoja ei juurikaan tarvitse tehdä, vaan tärkeintä on kalastaa äänettömästi ja tarkoin heitoin kalan oleskelupaikkoja etsien. Vesi on niin kirkasta, että polaroid laseilla näkee ainakin suvannoissa piileskelevät kalat.
Omat suosikkiperhoni Torisenolle:




"Klikkaa" karttaa suuremmaksi: