|
AHVENTA METSÄLAMMILTA
Kausi alkaa heti lampien jäädyttyä loka-marraskuussa. Pilkkijä
suuntaa kulkunsa tuntemilleen lammille jään ollessa noin 5 senttiä
paksua. Varusteissa ei pidä pikkulammilla liioitella, vaikka
tavoitellaan tietysti paikan suurimpia köriläitä.
Ketjupilkki, värinäpilkki tai tapsipilkki ovat
varmin valinta kokoluokassa 4-7 senttiä ja väriltään yleensä
kuparia, johtuen veden väristä. Perussääntö on, että
kirkkaaseen veteen kirkasta pilkkiä ja humuspitoiseen tummempia sävyjä.
Pilkin nokassa tulee olla värikoukku tai siimatapsissa mormuska,
joista varmimmat värit ovat yleensä punainen ja oranssi. Ahvenen silmä
tai perinteinen onkimato käy syötiksi alkukaudesta usein kaupan
toukkia paremmin, mutta huonoa syöntiä varten ota mukaan myös kärpäsen
ja surviaisen toukkia.
Ahven liikkuu ensi jäiden aikana vilkkaasti, joten saalisvarmuus on
yleensä vuoden parasta lammilla. Repun saamiseksi täyteen tulee etsiä
lammen syvimmät kohdat ja niiden reunat. Ongelmaa tuottaa kirkas jää
ja kalat säikähtävät liikkujaa helposti. Parhaisiin tuloksiin pääsee
pilvisellä tai sateisella ilmalla. Joskus ahvenet uivat myös aivan
rantamatalassa tai aivan jään alla. Mikäli kalaa ei tule, niin
kaikki vaihtoehdot on käytävä läpi ennen luovuttamista.
Kalakerhon jäsenille kalareissut ensijäille on joka vuotuinen
perinne ja parhaat päiväsaaliit ovat olleet useita kymmeniä kiloja.
Vaikka sekaan tulee paljon pikkuahventa, niin väitän että kilo
rajan rikkominen on paljon helpompaa kuin merellä, kun oikea lampi löytyy
Suomen kymmenistä tuhansista vaihtoehdoista. Hyvä konsti on katsoa
kartalta syrjäinen lampi ja mennä sinne vain kokeilemaan ensijäiden
aikana.
Kun jää on 20 senttiä vahvaa ahven ei enää syö aktiivisesti
hapen puutteen tai ruoan puutteen takia. Tokin poikkeuksiakin on,
varsinkin jos lammesta löytyy vettä vähintään 4 metrin verran.
Vaikka kaloja varmasti on, tuntuu usein että uittaa pilkkiään
kaivossa, koska ahven voi olla liikkumatta ja syömättä useita
viikkoja. Joten pilkkijä rauhoittaa lammet ja palaa uudestaan keväällä
vasta 2-3 viikkoa ennen jäiden sulamista.
Keväällä ahvenet valmistutuvat kutupuuhiin ja syövät rajusti
kudun lähestyessä. Kalat tavoittaa usein aivan rannasta ja
paikasta joissa kesäisin on nähnyt risuja ja kasvistoja. Myöskin
jokien ja ojien suut kannattaa kokeilla.
Pilkkiä pienennetään 3-5 senttiseen ja tapsin pituutta lisätään
10-15 senttiin. Myöskin pelkkä mormuska saattaa olla ainoa
ottipeli surviaistoukalla varustettuna. Lammet antavat sitä paremmin
kalaa, mitä heikommat jäät ovat. Varo kuitenkin rantoja, jotka
sulavat ensiksi ja yllättävän nopeastikin päivän aikana.
Ison ahvenen syöntiajat ovat yleensä lyhyitä. Lapista tiedämme
muutamia lampia, joissa keväällä iso ahven syö vain aamulla kello
4-6. Eräs toinen suosikkilampi antaa parhaat saaliit iltapäivällä
kello 15-17. Joten tässäkin asiassa pitää vain harjoitella ja etsiä
oikea syöntiaika.
AHVENTA MERELTÄ
Meriahvenen pilkinnällä on hyvä maine ja suosituimmille paikoille
ajetaan satojen kilometrien päästä. Tunnettuja alueita ovat
mm. Vaasan Raippaluoto, Turun Velkua, Inkoo, Hailuoto, Porkkala ja
Hangon edusta. Totuus on kuitenkin, että meriahventa löytyy melkein
joka paikasta, mutta ongelmana usein niiden löytäminen ja saanti pilkin
päähän.
Ensimmäiset reissut tulisi tehdä kokeneen
meripilkkijän mukana, jolta oppii enemmän kuin kirjoja lukemalla.
Ottipaikan löytäminen summan mutikassa on onnenkauppaa ja petolliset
merijäät pitää oppia lukemaan. Vaikka jokin alue on ison
ahvenen maineessa, voi sinne tehdä kymmeniä turhia reissuja, koska
alue on laaja ja ahvenet muutamassa isossa parvessa.
Varusteet tulee olla merelle soveltuvat eli kellunta/pelastautumispuku,
6-tuuman kaira ja vetopulkka/ahkio vähintään 5 metrin narulla sekä
tietysti jäänaskalit ja nastat kengän pohjassa. Pulkassa kulkee
varusteet vaivattomasti, koska merellä joudutaan liikkumaan melkein
aina useita kilometrejä ahventen perässä. Toinen vaihtoehto on sileän
jään aikana potkukelkka. Pulkkaa/ahkiota oppii arvostamaan viimeistään
siinä vaiheessa, kun autolle on matkaa 3 kilometriä ja saaliiksi on
tullut pari muovikassia pannukarkeita ahvenia.
Jutut jättiahvenista ovat pääosin mennyttä aikaa ja merellä
normaali saalisahven on 200-300 gramman välimaastossa. Tosin 500-700
gramman ahvenia tulee aina muutamia talvessa, mutta sitä isommat ovat
jo todella harvinaisia. Kilon ylittäneiden kalamiesten joukko on
todella harvassa, vaikka muuta kuulee puhuttavan. Kalat tahtovat isota
jälkipuheissa ja silmämääräisellä arvioinnilla. Itse lasken ne,
jotka on todella punnittu luotettavalla vaa`alla.
Merellä myös pilkintä ensijäillä on parasta aikaa.
Todellisuudessa keskiverto meripilkkijän päiväsaalis on vajaa
muovipussillinen (5-10 kg) ahvenia, joiden keskipaino on 250 grammaa. Ahvenet
ovat kokoontunet loppusyksystä "pakoille" suuriksi
laumoiksi. Ongelmana on pakan löytäminen keskeltä merta ilman
paikkatuntemusta tai merikorttia. Pakalla tarkoitetaan jyrkästi
matalanevaa aluetta, jota syvänteet ympäröivät. Pakan jyrkät
rinteet ovat juuri niitä todennäköisiä pilkkipaikkoja. Reikien
teko aloitetaan 4-5 metristä ja edetään aina 10 metriin asti. Mikäli
pakan reunat on jo kairattu reikiä täyteen on ahvenet jo syöty
muiden toimesta. Silloin tulee vain etsiä se "oma"
paikka. Merellä ahvenia voi etsiä myös tuulten mukaan. Jos
esimerkiksi syksyllä juuri ennen jäätymistä tuulee samasta
suunnasta viikon, kalat löytää todennäköisemmin tuulen
puoleisilta rannoilta.
Alkukaudesta suosittu pyyntiväline on 5-8 sentin tasapainopilkki
3-haara värikoukulla ja ahvenen silmällä varustettuna. Vapana
tulee olla jäykkäkärkinen ja jämerätekoinen vapa varustettuna
0,30-0,35 siimalla. Haarukkavapa ei ole paras vaihtoehto, koska tässä
ei tarvitse salata saalista muilta vaan kiskoa kalaa jäälle olan
takaa. Lisäksi ison ahvenen haarukointi on hankalaa ja moni
raitapaita pääsee matkalla jään päälle vapauteen. Yleensä kun
parvi on kohdalla, ahventa nousee niin nopeaa kun ehtii vetää, joten
homman tulee toimia. Huomioi kuitenkin, että syvältä pyydettäessä
parvi väkisinkin nousee ylöspäin ja kun tuntuu, että syönti
loppuu kuin seinään, tulee heti kokeilla välivedestä, jonne parvi
noussut ylöstulleen ahvenen perässä.
Sekä tasapainopilkin että värikoukun väri ovat erittäin tärkeitä.
Asiaa vaikeuttaa vielä se, että ottiväri vaihtuu kalastusalueen ja
ilman mukaan. Perussääntö on tämä: missä vesi on vihreämmän ja
sakeamman väristä (Porvoo, Helsinki, Porkkala jne.) tasurin väriksi
valitaan papukaijan sävyt (vihreäselkä, keltakyljet,
oranssivatsa) ja ruskeaselkäiset vaihtoehdot oranssilla tai vaalealla
vatsalla. Värikoukun värin tulee olla oranssin ja kellertävän tai
vihertävän eri sävyt. Siellä missä merivesi kirkastuu eli
ulkosaaristo, länsirannikon vedet, kuten Raippaluoto ja Hailuoto,
tasurin perusvärit ovat ruskea tai siniselkäiset sekä myös
silakan/kuoreen jäljitelmät. Myöskin värikoukussa oranssi ei ole
selvä yksinvaltias, vaan rinnalla tulee kokeilla punaista ja
keltaista tai sinistä eri sävyinä ja sekoituksina. Pilvisellä säällä
värien tulee olla voimakkaimpia kuin kirkkaalla ilmalla.
Tasapainopilkistä vielä sen verran, että koska pyydetään syvältä
täytyy kokoluokan olla iso (6-8 senttiä) ja mielellään levypyrstöllä
varustettu laajemman uinnin takia.
Alkukaudesta ahvenet ovat aivan pohjassa. Tasapainopilkillä
koputellaan pohjaa muutaman kerran ja nostetaan pilkki noin 10 senttiä
pohjasta. Tämä toistetaan pari kertaa, mutta jos ahven ei nappaa
heti, kairataan uusi reikä. Yhdelle pakalle kairataan korkeintaan 10
reikää ilman tulosta. Jos kalaa ei kerta ole niin se pitää hakea.
Alkukaudesta kala syö koko valoisan ajan, joten kalattomalle alueelle
on turha jäädä istuskelemaan.
Jäiden paksuttua tammikuusta maaliskuuhun tasapainopilkki ei ole enää
varmin pyyntiväline. Kalat käyvät aroiksi ja liikkuvat vähän.
Edelleen kalat löytyvät samoilta paikoilta, mutta myös matalammasta
vedestä kannattaa yrittää. Itse siirryn tällöin pystypilkkiin,
joka on varustettu 2-4 sentin ketjulla ja värikoukulla tai
tapsipilkkiin. Pystyistä parhaiksi olen todennut 6-8 sentin
hopeasiiven ja nautiluksen ym. vastaavat.
Pilkin väri vaihtelee taas kalastuspaikan mukaan,
sameassa vedessä kupari/messinki on hopeaa parempi. Sama koskee värikoukkua,
joka tuli jo edellä kerrottua. Jos syönti on hyvä, riittää
ahvenen silmä edelleen syötiksi, mutta itse siirryn jo enemmän
surviaistoukkaan. Moni käyttää tässä vaiheessa kautta pientä
mormuskaa siimatapsin päässä. Itse en sitä suosittele, koska jos
ahven on vähänkin syönnillä, niin se hotkaisee mormuskan mahaan
asti. Sitä irroteltaessa on ahvenparvi jo alta kadonnut. Poikkeuksena
pilkkikisat, joissa saalisvarmuus paranee (ja kalat pienenee) pienempiä
pilkkejä ja mormuskoja käytettäessä. Ahvenet yleensä löytää
helposti 6-10 metrin pakasta, mutta niiden syöntihalukkuus on
heikkoa. Kun pientä nypräystä kuitenkin pilkissä tuntuu, pitää värikoukun
tai mormuskan väriä vaihtaa tiheästi oikean värin löytämiseksi.
Mormuskan väri on yleensä makuasia, kalaa on tullut hyvin niin
kultaisella, oranssilla ja mustallakin.
Huhtikuun viime jäät ovat mielenkiintoista aikaa isojen ahvenen
pyynnissä. Kalat saattavat löytyä periaatteessa mistä vain: joko
10 metristä tai metrin vedestä. Ahven kuitenkin liikkuu aktiivisesti
ja ainakin muutaman körmyniskan löytäminen onnistuu. Paras syöntiaika
on aamuhämärissä, jolloin iso ahven tulee aivan rantaan syömään.
Metrin vedestä kannattaa kokeilla pikku tasurilla tai mormuskalla.
Aamupäivällä kalat siirtyvät syvemmälle pakkojen reunalle 3-10
metrin veteen, jolloin voi käyttöön ottaa taas tasapainopilkin tai
ketjupilkin värikoukulla.
Keväällä ongelmana on usein, ettei ahven olekaan pohjassa vaan välivedessä
tai aivan jään alla. Tämä johtuu siitä, että auringonsäde saa
planktontuotannon käyntiin ja pikkukalat (kuore jne) nousevat niitä
syömään. Iso ahven nousee taas pikkukalaparvien perässä. Parven löydyttyä
äärimmäinen nopeus on tärkeä, koska välivedessä ahven on erittäin
arka ja liikkuvainen. Parvi vaatii usein etsimistä laajoilta
alueilta, mutta kun sen löytää voi helposti saada samasta reiästä
kymmenen kilon saaliin. Kutualueet tuntemalla ahven saaliit kasvavat
aivan viime jäille asti, koska ahvenet tulevat hyvissä ajoin
vakiopaikoilleen kutemaan.
AHVENTA JÄRVILTÄ
Ahvenen pilkintä järvillä ei poikkea juurikaan meripilkinnästä välineiltään
eikä taktiikaltaan. Järvissä kuitenkin on eroja ja
perehtyminen ahvenen ruokavalioon eli järven luontaiseen
kalalajistoon ja hyönteismaailmaan auttaa paljon.
Ensimmäisillä jäillä auttaa paljon, kun tietää onko järvissä
esim. kuoretta tai muikkua, joita iso ahven käyttää ruokanaan.
Muikku on kutemassa usein vasta jäiden tultua karikoiden kupeessa ja
isot ahvenet kyttäävät lähistöllä. Silloin iso tasuri
muikun väreissä on hyvä valinta. Todennäköisempää muilla järvillä
on, että ahvenen tavoittaa 6-10 metristä tai sitä matalimmilla
järvillä järven syvimmistä kohdista. Edelleen etsitään niitä
jyrkkiä rinteitä, joissa ahven viihtyy.
Keskitalvella tammikuusta maaliskuuhun iso ahven saattaa lymytä tosi
syvällä, jopa lähellä 20 metriä. Ajanjakso on muutenkin vaikea
pilkkimiehelle, jotka tavoittelevat isoa ahventa. Käynnit kannattaa
ajoittaa aamuvarhaiselle tai iltahämäriin. Värinäpilkit,
tapsipilkit ja ketjupilkit toimivat parhaiten. Kun niiden kanssa tekee
ahkerasti töitä, saa parven ainakin hetkelliseksi aktiiviseksi.
Maaliskuussa ahvenet aktivoituvat. Kun lumet sulavat jäältä,
kannattaa kokeilla kohdat, joista valo pääsee läpi parhaiten.
Tapsipilkki tai ketjupilkki on varmin valinta surviaistoukalla tai kärpäsentoukalla
varustettuna. Ehdoton edellytys on testata koko välivesi aina jään
reunalle asti. Monelle järvelle on tyypillistä, että reikiä
joutuu kairamaan kymmeniä, koska kovin paljon ahvenet eivät vielä
liiku. Mikäli jostain reiästä saadaan ahvenia, niin ympärille
kairataan useita reikiä noin 5-10 metrin välein. Mikäli taas kalaa
ei ole, kannattaa siirtyä kerralla aina 100-200 metriä.
Huhtikuun lopulla ahven on jo siirtynyt kutupaikoille, ainakin ne
vierailevat siellä aamuhämärissä "tarkastamassa"
puolisoita. Ojien ja jokien suut, sekä heinikkolahdet ovat pakollisia
pilkkipaikkoja. Ahvenen tavoittaa varmimmin 2-3 metrin vedestä. Mormuskan
käyttöä kannattaa lisätä kevään edetessä ja matalammalta
pilkittäessä.
Järvillä veden väri ratkaisee käytettävien pilkkien ja
mormuskojen värin. Kokeilemalla eri vaihtoehtoja oppii oman järvensä.
Pilkeistä kupari/kulta toimivat hyvin tummemmissa vesissä, kun taas
messinki/hopea käyvät paremmin kirkkaissa vesissä. Mormuskoissa
varmin valinta on punertavan eri sävyt, kulta, hopea ja kevätauringolla
myös musta.
Ennätysahvenemme takavuosilta pilkkimällä:
 
Ahvenen pilkkijän peruspilkit:
(lue myös kilpapilkintä osio ja pilkinätekniikkaosio)
Tasapainopilkkien väriskaala jolla pärjää yleensä joka paikassa.
2 ylintä väriä ovat parhaimmillaan hieman tummemmassa vedessä mm.
Helsingin edustalla ja Kotkan seudulla. Sininen väri on kirkkaiden
merivesien luottoväri mm. Turun saaristossa ja Perämerellä. Alin väri
on antanut parhaiten ahvenia keväällä kirkkaalla
auringonpaisteella.
Peruskalustoa tapsi- ja värikoukkupilkintään. Pilkkejä tulee olla
eri väreissä, mutta hyvä aloitusväri on mm. kupari-messinki.
Joskus kun ahven on oikullisella syönnillä mm. usein keskitalvella
pilkin pitää olla hieman hapettunut.
Suosituimmat mormuskavärit ja mallit
|
