|
Harjuksen pilkintä on mielenkiintoista ja varsin helppoa
verrattuna monen muun kalalajin pilkintään. Ainoa edellytys on, että
kalapaikallasi esiintyy harjuksia. Kaikkein helpointa kalastus on
pienissä virtavesissä, mutta myös järvillä saalista saa helposti.
Harjus ei vaella kuin suvantojen ja koskien väliä, joten jos olet löytänyt
harjuksia kesällä ovat ne lähettyvillä myös talvella. Kalakerho
tekee joka kevät retkiä Kemijoelle, Inarijärvelle ja Kitiselle.
Saaliit ovat yleensä aina kesäkautta parempia.
Harjuksen pilkinnässä on kaksi selvää sesonkia eli alkutalvi ja
loppukevät. Jokivesissä ensimmäiset jäät ovat parasta aikaa ja järvillä
pilkittäessä kevään viime jäät antavat mukavimmat saaliit.
Isoissa ja happirikkaissa vesissä harjus on aktiivinen koko talven
verrattuna vaikkapa siikaan. Parhaat syöntiajat ovat varsinkin keväisin
iltapäivällä. Mikä mukavinta niin tuulettomat ja aurinkoiset ilmat
ovat antaneet saalista parhaiten.
Välineet
Parhaiten ovat toimineet pienet tasapainopilkit (2-4 cm), mosarit ja
leechit sekä sivuperukkeissa olevat mustat ja vihreät perhot.
Pystypilkkiä on sen sijaan melkoisen turha uittaa. Värit saavat olla
luonnollista ravintoa muistuttavat, joita terästetään muutamilla
tehosteväreillä. Ruskea ja harmaa tasapaino fluoripunaisilla
iskupisteillä on oma valintani. Tasapainopilkin värikoukuista
parhaiksi olen todennut oranssin sävyiset mätikoukut. Mosareissa ja
leecheissä myös musta väritys toimii. Oikein huonolla syönnillä
tai pienissä puroissa kannattaa käyttää myös pieniä kullanvärisiä
mormuskoita, jos virta ei haittaa liikaa.
Pilkkivapa saa olla melko jäykkä ja varustettuna jarrulla. Harjus
iskee pilkkiin 95 %:sti täydestä vauhdista eli tärpit ovat rajuja.
Eli pilkkimiehen tulee olla koko ajan varuillaan, koska karkaamisia
sattuu harmittavan usein. Siiman tulee tästä syystä olla riittävän
vahvaa eli vähintään 0,25 mm.
Syöttinä käytetään kärpäsen toukkia, kastematoja tai katkaravun
pysrtöjä.
Kairaksi riittää 4-5 tuumainen, koska harjus on kapea kala ja vielä
kilon kokoinenkin sopii avannosta ilman mitään vaikeuksia. Paljon tärkeämpää
on ottaa kairan teroitusvälineet tai varaterät matkalle mukaan.
Jokivesissä jäähän sekoittuu usein pientä hiekkaa tai kairaus
osuu kiven päälle. Reissu on pilalla, jos terä menee pilalle ensimmäistä
avantoa kairattaessa.
Harjuksen esiintymispaikat
Jokivesissä
Harjus siirtyy talvella joen rauhallisempiin osiin eli pilkintä
tapahtuu koskien niskalla ja alla sekä lähellä olevien koskien välisissä
suvannoissa. Useimissa vesitöissä on ongelmana liian alhainen vesi.
Paikkatuntemus on suureksi eduksi, koska koko koskialueen harjukset
saattavat löytyä muutaman metrin alueelta. Paikan löydyttyä tulee
pitää järki päässä eli pilkkiä vain muutamia harjuksia
ruokakaloiksi, ettei pilaa koko aluetta. Keväällä harjukset siirtyvät
enemmän koskien eri osiin, mutta jäät ovat siinä vaiheessa jo
vaarallisen heikot. Silloin kalastaminen tapahtuu niin lähellä sulan
reunoja kuin turvallisesti vain pääsee.
Järvissä
Harjukset tavoittaa samoilta paikoilta kuin kesälläkin. Alkutalvesta
harjukset ovat hieman syvemmällä kuin keväällä, jolloin pilkintäsyvyys
on vain 0,5-2 metriä. Pohjien epätasaisuudet keräävät harjuksia
eli hyvän paikan tunnistaa isoista kivistä, karikosta, jokien suista
ja salmista. Keväällä ylivoimaisesti parhaat pilkkipaikat ovat
railot ja vanhat avannot tai luonnon tekemät avannot. Harjus kerääntyy
näiden lähelle, koska sieltä löytyy myös kevään ensimmäiset
kuoriutuvat hyönteisravinnot. Jos railoja ja avantoja ei järvessä
ole, niin ottipaikka löytyy kun kairailee kohtia, joista lumi on
sulanut pois eniten. Heti kun ensimmäisiä hyönteisiä näkyy jään
päällä (nousevat avannoista) on paras syöntikausi alkanut.
Kalastustekniikka
Jokipilkinnässä
Harjus on erittäin arka kala ja häiriintyy helposti kun pilkitään
matalassa. Paikalle saavuttua tuleekin tarvittavat reiät kairata
valmiiksi ja ryypätä sitten rauhassa kahvit. Harjus palaa
olinpaikalleen ja rauhoittuu noin 15 minuutissa. Kalastus aloitetaan
sitten aivan pohjasta ja pilkitään sitten lähelle jään reunaa
asti. Jos virtaus on kova ja pilkkiä on vaikea saada avantoon
suorassa kannattaa kokeilla seuraavaa: Siimaa lapetaan kelalta jäälle
esimerkiksi 3 metriä ja pudotetaan se kerällä pilkin perässä
avantoon. Tällä tavoin pohja yleensä löytyy, ennen kuin virtaus
ehtii tarttua pilkkiin. Pilkintävedot saavat olla rauhallisia mutta
tiheitä eli pilkkiä ei kannata seisottaa yhdessä kohtaa. Jäällä
tömistelyä ja metelöintiä pitää varoa. Lisäksi oma varjokin
saattaa häiritä harjuksia. Yhtä reikää pilkitään pari minuuttia
ja sen jälkeen kierretään reikiä vuorotellen. Jos kahdella ensimmäisellä
kierroksella ei kaloja kuulu, tulee vaihtaa kalapaikkaa seuraavaan.
Samasta avannosta saa usein muutaman harjuksen eli kun ensimmäinen
harjus on tullut valloittaa seuraava melko pian vapautuneen paikan.
Pohjoisessa kovassa virrassa, kuten Kemijoen koskissa pilkitään myös
Seniori-vaapuilla. Pohjaan pudotetaan sopiva paino 10-30 grammaa ja
seniori kiinnitetään painon yläpuolelle n. 30 sentin tapsiin. Syvällä
pilkittäessä samassa litkassa on 2-3 vaappua. Virtaus saa vaapun
uimaan itsekseen ja vavalla pomputetaan painoa pohjassa, joka
houkuttelee harjukset paikalle.
Järvipilkinnässä
Tekniikka on melko sama kuin jokipilkinnässä. Järvillä kuljetaan
huomattavasti enemmän eli kierretään avantoja ja railoja laajalla säteellä.
Hyvän paikan löydyttyä voidaan lähettyville kairata muutama lisäavanto.
Takaisin tulomatkalla pilkitään samat reiät, koska harjus liikkuu
aktiivisesti keväällä ja pysähtyy vain jos ravintoa löytyy.
Avantoa lähestytään varovaisesti, koska harjus saattaa olla jään
reunassa syömässä kuoriutuvia hyönteisiä tai planktonia syöviä
pikkukaloja. Pilkintä kannattaa aloittaa aina ylhäältä alaspäin
eli ensin kokeillaan aivan jään alta ja pudotetaan pilkkiä muutaman
sekunnin välein aina 20 senttiä kerrallaan.
|
