YHTEYSTIEDOT   


HAUEN PILKINTÄ


Hauen pilkintä on äärimmäisen jännittävää ja antoisaa puuhaa. Silloin kun jäät ovat heikot ja selkäpakoille ei ole asiaa, on aika perehtyä hauen pilkintään. Haukia pilkitään ennen kaikkea rantaruohikoiden läheltä ja ojien suilta syksyn ensijäillä ja kevään viimejäillä. Toki haukia saadaan tasaisen hyvin myös keskitalvella, sillä hauki viettää keskitalvensa normaalisti melko matalassa 3-5 metrin vedessä. Lisäksi ojien/jokien suut ja matalat lahdet ovat kokeilemisen arvoisia.

Helpoiten hauen löytää pienistä metsälammista, mutta paikkatuntemusta omaavat löytävät sen kyllä myös tutuilta järviltä ja mereltä. Merellähän pilkkihauen keskikoko voi olla useita kiloja, kun taas järvillä ja lammilla usein alle kilon. Hauen kalastus on ennen kaikkea porukkaharrastus, koska haukipaikan löytäminen vaatii usein sadankin reiän kairaamista. 

Kausi aloitetaan heti, kun jäät vain kestää. Kylmän kankeat hauet ovat alkujäillä aivan matalassa saalistamassa kaloja mm. kutemassa olevia siikoja, muikkuja tai silakoita. 

Koska jäät ovat ohuet on reikien kairaus vähintään 6-tuumaisella kairalla helppoa. Reikiä kairataankin oletettuun paikkaan tultaessa heti vähintään kymmenen, mieluimmin parisenkymmentä, eri syvyyksille (0,5 metristä-3 metriin). Hauki häiriintyy reikien kairauksesta, joten ne tulee tehdä kaikki kerralla valmiiksi. Tämän jälkeen pilkitään reikiä vuorotelleen ja odotellaan haukien iskua. Pilkki pudotetaan pohjaan ja tömistellään 5 sekuntia. Sen jälkeen tehdään rauhallisia nostoja ja kokeillaan aivan jään alareunaan asti. 

Pari minuuttia reiällä riittää, sillä hauki ottaa heti kohdalle saapuessaan. Iskut tulee yleensä poikittain ja usein hauki ei jää heti koukkuihin kiinni. Silloin ei auta hätääntyä, vaan odotellaan uutta iskua, joka seuraa usein muutaman sekunnin päästä. Kalan iskiessä sen koon tuntee heti. Alle kilon painoiset vedetään sukkana ylös, mutta isompia joutuu väsyttämään varsinkin keväällä pitkään. Reikään ujuttamisen jälkeen otetaan avuksi nostokoukku ja varotaan pilkin koukkujen tarttumista avannon reunoihin. Usein hauki on niin iso, ettei se mahdu avannosta tulemaan. Silloin ei auta kättä työntää avuksi hauen terävien hampaiden takia. Ainoa oikea keino on antaa hauelle löysiä ja isontaa avantoa kairaamalla kylkeen toinen avanto tai hakkaamalla tuuralla. Varo kuitenkin kairaamasta siimaa poikki. Hauki pysyy yleensä hyvin kiinni, joten hätäillä ei kannata.

Mielestäni syksyä parempi sesonki on kevään viime jäät, jolloin hauet tulevat valmistautumaan kututouhuihin ja syövät hanakasti tasapainopilkkejä. Keväällä myös haukien liikkeet ovat laajoja, joten itseltä säästyy jatkuva kairaus ja haukien etsintä.

Keskitalvella hauet oleskelevat isojen lahtien suulla hiukan syvemmällä. Pohjan tuntemus auttaa kalojen löytymisessä. Isot pohjakivet tai montut vetävät haukia puoleensa. Todennäköisin hauen oleskelusyvyys keskitalvella on noin 4 metriä.

Hauen pilkintä välineet ovat tietysti isoa kaliiberia. Jarrullinen kela on tarpeen ison iskiessä, mutta tavallisillakin vahvoilla pilkkivälineillä pärjää, kun viilaa kelan jarrut kuntoon, siten että hauki saa tarvittaessa löysää siimaa. Siimaksi vahva kuitusiima 20 mm on sopiva ja perukkeen käyttö on suositeltavaa, parhaiten toimii uistelussakin käytetty notkea perukesiima. Pilkeistä käytän kaikkein suurimpia tasapainoja eli 8-10 sentin mittaisia papukaijan, muikun ja ambulanssin sävyjä. Syöttiä ei välttämättä tarvita, mutta kalan pala alakoukussa tai salakanpyrstö takakoukussa parantaa ottihaluja huonolla syönnillä. Viime vuosina markkinoille tulleet tasapainot jigipyrstöllä varustettuna ovat olleet todella tappavan tehokkaita. Mielenkiintoista on pilkintä myös täkykalalla, joko elävällä tai kuolleella. Toimivan yhdistelmän saa tehtyä isosta jigipäästä, johon lisätään perukemateriaalin avulla 3-haarakoukku, tapsin mitta on noin 10 senttiä riippuen syöttikalojen koosta. Kala kiinnitetään alaleuasta jigikoukkuun ja 3-haarakoukku kiinnitetään kalan selkäevään. Pilkillä kalastetaan kuten tasapainopilkillä.

Monet pilkkivät myös Räsäsen lusikoilla ja professoreilla. Niihin hauki iskee myös hyvin, mutta kiinni pysyminen on tasapainopilkkejä huonompaa. 



Ennätyssaaliimme vuodelta 2003 Rovaniemeltä: 28 haukea/48 kiloa.