|
Kirjolohi on kova taistelija pilkin nokassa ja siksi pyytämisen
arvoinen kohde. Kirjolohen saa pienellä harjoituksella helposti
pilkin päähän, toinen asia on saada se avannon paremmalle puolelle.
Kirjolohta pyydetään tietenkin vain niiltä alueilta, joissa sitä
varmasti esiintyy. Villin Pohjolan istutuslammet ovat suosittuja,
mutta itse käyn mieluiten kalapaikoilla, joissa kirjolohet ovat
viihtyneet pitempään ja ovat painoltaan isompia.
Merellä kirjolohia kannattaa pilkkiä kasvatusaltaiden vierestä,
joiden lähettyville karanneet kalat jäävät pyöriskelemään.
Varsinaiset ennätyssaaliit olen kuitenkin pilkkinyt jokivesistä,
joista niitä ei ole saatu kesällä pois kalastettua. Mm. Kemijoesta
pilkitään talvella satoja kirjolohia ja keskipaino on parin kilon
luokkaa.
Kirjolohen pyynnissä avanto on saatava suureksi, jotta kalan saa ylös.
Alkukaudesta tuuralla saa riittävän reiän ja jäiden paksuttua
8-tuumainen kaira on paras, mutta 6-tuumaisellakin vielä selviää.
Pilkkivapa saa olla jämerää mallia ja kela mielellään
jarrullinen. "Tee se itse" -mies tekee käyvän vavan
tavallisesta pilkkivavasta vuolemalla jarrutappeja lyhyemmäksi,
jolloin kalan napatessa siima luistaa sopivasti läpi.
Alkukaudesta siima saa olla 0,30 mm paksua monofilia tai 0,15-0,20 mm
kuitusiimaa. Vielä kun varustautuu nostokoukulla, niin pääsee
alkuun mainiosti. Paksuja jäitä varten kannattaa nostokoukku tehdä
itse: Ohuen kepin tai vanhan teleskooppi vavan nokkaan kiinnitettään
iso kaksihaarakoukku, jonka saa ujutettua kalan kidusten alle ylösnoston
koittaessa. Alkukaudesta hyviä pilkkejä ovat isot lusikkauistimet ja
värikkäät pystypilkit.
Vuoden vaihtuessa kirjolohipilkkivälineet vaihdetaan kevyemmäksi.
Nyt vavan päässä uitetaan 3-5 senttisiä tasapainopilkkejä, jotka
on varustettu karvapyrstöllä. Näiden lisäksi kokeillaan
Mutu-Leechejä ja Mosareita sekä mormuskoita. Kirjolohi on mieltynyt
oranssiin, keltaiseen, punaiseen ja vihreään väriin, joten näillä
on viisainta aloittaa. Tahnan sijasta syöttinä voi käyttää
punaisia kärpäsiä ja surviaisia. Siimaa tulee myös ohentaa
0,17-0,20 millin paksuiseksi. Mitä kauemmin kirjolohet ovat vapaina
uineet, sen tarkempia ne ovat ravinnon suhteen. Todella nirsoille
kaloille kannattaa tarjota apukeinona mäskäystä eli pohjan
pudotetaan taikinapalloja, joiden seassa on surviaisen toukkia, mätijyväsiä
tai katkan pyrstöjä. Mormuskoiden tulee tiukan paikan tullen
matkia tarkasti luontaista ravintoa eli lähinnä pohjassa ryömiviä
larvoja. Kiinnitä kuitenkin mormuska kunnolla, koska istarilammilla
olen usein saanut kirjolohia, joiden suupielestä roikkuu parikin
morria siimanpätkä tai ketju mukanaan. Erittäin suosittua on käyttää
myös erillisiä lyhyitä sivutapseja, joissa on perhoja lisähoukuttimena
varsinaisen pilkin lisäksi.
Kalastus aloitetaan aina pohjan tuntumasta ja tehdään teräviä
parinkymmenen sentin mittaisia nykäyksiä noin 5 sekunnin välein. Välillä
pidetään hieman pitempi tauko ja pilkki nostetaan noin 30-40 senttiä
pohjasta ja sama liikesarja toistetaan. Jos pohjaan ei ole koukuilla
kiinnijäämisen vaaraa, niin pilkki pudotetaan välillä pohjaan ja
hakataan muutaman kerran. Pilkin uitossa liikkeiden täytyy olla
puolet rauhallisempia kuin ahvenen pyynnissä, sillä kirjolohi on
arka kala ja saattaa säikkyä liian nopeita liikkeitä. Koska kala on
arka, kannattaa heti paikalle saavuttua kairata useita reikiä
valmiiksi. Pilkinnän perussääntö on, että pilkitään sitä
rauhallisemmin liikkein mitä kauemmin kalojen istutuksesta on aikaa.
Kirjolohi viihtyy talvella usein 4-8 metrin syvyydessä. Pohjissa
olevat syvänteet, lahtien suut ja ojien edustat ovat kirjolohen
suosikkipaikkoja. Tarkkoja paikkoja on vaikea tietää etukäteen,
vaan kirjolohi liikkuu aktiivisesti ja periaatteessa se voi napata
mistä kohtaa vain. Alku- ja loppukaudesta pilkintä aloitetaan
huomattavasti matalammasta vedestä eli noin 2-3 metristä.
Kirjolohi iskee vauhdilla ja usein puolittain ohi. Jos ohi-isku sattuu
ei pidä hermostua, vaan pilkkiä pidetään tärppi korkeudessa ja väristetään
ranteella hiukan. Kirjolohi iskee melkein aina uudestaan muutamaa
sekuntia myöhemmin. Kun kirjolohi sitten jää kiinni, niin kelan
jarrun tulee olla kunnossa. Kirjolohi on kova taistelija ja ihan
suorilla sitä avantoon harvoin saa. Kuitenkin se riuhtoo itsensä
aika pian väsyksiin ja muutamassa minuutissa saa vastaistutetun
saaliin ylös. Jokivesissä kauan olleet parin kilon yksilöt vaativat
jo 10 minuutin uittamisen. Kala väsytetään aina vavalla ja kelalla
eli käsin ei kannata siimasta koskaan nostaa. Nostokoukku otetaan käyttöön
vasta kun kala on täysin väsynyt ja pää on avannon alosassa.
Paras ajankohta kirjolohen pyynnille on aamupäivä tai iltahämärä.
Parhaimmat saaliit olen saanut huonolla ilmalla eli lumipyryssä ja
matalapaineella. Pilvisenä päivänä saalista saattaa saada
kellonajasta riippumatta, mutta kirkkaalla auringonpaisteella saalit
ovat jääneet heikoiksi auringonnousua lukuun ottamatta.
Mikäli kalastukseen halua tehokkuutta lisää, kannattaa pyyntiin
laittaa useita vapoja noin 5 metrin välein. Ns. ootto-onginta
menetelmässä käytetään syöttinä tahnaa ja vapoihin laitetaan hälyttimet,
jotta kuuluu milloin kala on kiinni. Tärkeintä on virittää jarru
sopivan löysälle, jotta kirjolohi saa pikkuhiljaa löysää siimaa
tahnaa imiessään, ennen kuin kalastaja ehtii vavan luokse.
 
Vastaistutetulle kirjolohelle kelpaavat hyvin isot lusikat, joiden
koukkuun voi laittaa syöttitahnaa tai perinteisiä onkimatoja.
Kirjolohimormuskat ovat usein isoja ja värikkäitä, oikein aralle
kalalle musta on usein paras väri. Syötiksi käyvät parhaiten
kärpäsentoukat.
Erilaiset mosarit ja leetsit ovat luotettavia kirjolohen pilkinnässä
|
