|
Tavoite:
Kilpapilkinnällä tarkoitamme ahvenen pilkkimistä kisoissa, joissa
tulisi menestyä mahdollisimman hyvin. Hyvä kilpailija on jatkuvasti
kärjen tuntumassa oli olosuhteet ja kalastuspaikka mikä tahansa.
Kilpapilkinnässä ahvenet ovat keskikooltaan yleensä pieniä ja niitä
täytyy olla paljon. Isoissa kisoissa vain todella harvoin tulee yllättäjiä,
jotka ovat vetäneet pussillisen pannukarkeita. Isoissa kisoissa
kalojen jakajia ja muita häiriötekijöitä on paljon, joten harvoin
mestaruutta voitetaan, vaikka oma mökki olisi ollut järven rannalla
20 vuotta ja kalapaikat tuttuja. Siitä miten mestaruustasolle päästään,
kerromme oman tietämyksemme. Seuramme jäsenet ovat olleet 3 kertaa
SM-kisoissa yleisen sarjan mitalisijoilla.
Pilkit ahvenelle:
Valtaosa Suomen parhaista pilkkijöistä SM-tasolla pilkkii
pystypilkillä, jossa lyhyen ketjun tai siiman päässä pieni värikoukku
tai mormuska. Värikoukku toimii varsinkin vähälumisilla Etelä-Suomen
vesistöissä, mutta muulloin pieni mormuska väritipoilla on
varmin ratkaisu. Kun kalat ovat aivan matalassa, jolloin ne ovat
arkoja tai syönti on aivan olematonta käytetään aina mormuskoita.
Toinen ääritilanne missä värikoukku ei ole paras vaihtoehto on
silloin, kun lunta on jäällä useita kymmeniä senttejä. Näkyvyys
veden alla on tällöin huono ja paremman saaliin saa pystypilkillä,
jonka siimatapsin päässä on mormuska.
Hyvä värikoukkupilkki on sellainen, joka uppoaa
nopeasti ja pilkin painopiste on alhaalla. Pilkittäessä
(nostettaessa ylöspäin) sen tulee kuitenkin leijata sivulle samalla
kylkiä värisyttäen. Nykyiset pilkit ovat kehittyneet valtavasti ja
samaan pilkkiin on pystytty saamaan sekä leijaus että värinä
ominaisuus. Pilkki on yleensä kapea n. 5-8 mm levyistä mallia.
Pilkkien kokoluokka on 30-60 mm. Käytettyyn kokoluokkaan vaikuttaa
kaksi asiaa. Ensiksikin, kun kalastetaan syvältä käytetään
suurempaa kokoluokkaa. Toinen pilkin kokoon vaikuttava asia on kalan
syönti, huonolla syönnillä pitää vaihtaa pienempään pilkkiin.
Pilkin väri ei ole kaikkein tärkein kriteeri. Kirkkaissa vesissä
hopea/kulta/alpakka on hyvä valita. Tummemmissa vesissä taas
pronssi/messinki/kupari on toimivampi. Alkukaudesta tai muuten synkkinä
pilvisinä päivinä kiillottamaton pilkki kelpaa paremmin.
Aurinkoisina ilmoina pilkit tulee kiillottaa loistaviksi ennen kisan
alkua.

Esimerkki modernista huippupilkistä. Painopiste alhaalla, taivutettu
pää, kovera malli, rypytetty pinta.

Kilpapilkin tunnistaa myös poimutuksista tai urista. Painopisteen on
oltava aina alhaalla, että pilkki putoaa nopeasti pyyntisyvyyteensä.

Kilpapilkit varustettuna siimatapseilla. Tällä yhdistelmällä
voitettiin vuoden 2007 piirimestaruuskisat. Sää kisojen aikana
vaihteli aurinkoisesta pilviseen, jonka takia parhaat värit olivat
vihreä auringonpaisteella ja oranssi pilvisellä hetkellä.
Värikoukut ja mormuskat:
Koukkujen tulee luonnollisesti olla äärimmäisen terävät. Pitkävartiset
koukut ovat hyviä ja ne on myös helpompi itse tehdä. Sopivat
kokoluokat ovat pienelle ahvenelle 14-16. Jos saaliskalat ovat
keskikooltaan isoja, koukkua suurennetaan aina numero 8 asti, joka on
sopiva 200 gramman keskipainoisille kaloille. Kyllä iso ahven pysyy
pienessäkin koukussa, joten kovin herkästi kokoa ei kannata
suurentaa.
Koukun värin valinta on se tärkein ja vaikein tehtävä. Värikoukkupilkinnässähän
syöttiä ei aina käytetä ollenkaan eli ahven iskee koukkuun. Oikean
värin etsimistä varten tulee olla riittävästi eri väriyhdistelmillä
tehtyjä koukkuja. Hyvä aloituskoukku on punainen, keltainen, vihreä.
Toinen vaihtoehto on valkoinen, oranssi, sininen. Kun oikea väri on löytynyt,
käytetään sen väristä koukkua niin kauan kun syöntiä riittää.
Perusväriin on lisättynä muutama piste eri värejä, jotka toimivat
iskupisteinä. Lisäksi täytyy huomioida se, että keskitalvella
tarvitaan voimakkaita fluori- ja fosforivärejä, kun taas keväällä
haaleita tai mattavärejä.
Nykyään on saatavissa itse koukkujakin eri värillä. Kaupoista löytää
normaalin lisäksi, kirkkaita, kultaisia, sinisiä ja punaisia
koukkuja. Punainen väri on ollut paras järvellä normaalin messinkin
lisäksi.
Valmiita värikoukkuja saa myös kaupasta, mutta kilpapilkkijät
liimaavat ne pääosin itse pikaepoksia ja värijauhetta käyttäen. Värikoukku
tulee ensin pohjustaa valkoisella liimapallolla, jotta värit näkyvät
terävinä. Parhaat värijauheet ovat fluorivärejä, jotka erottuvat
jään alla parhaiten. Värikoukuista saa vielä tehokkaammat, kun
vielä ennen liiman kuivumista painaa siihen 1-2 millin mittaisia
lankatupsuja.
Mormuskoiden värit löytää usein helpoimmin.
Mormuskan pohja on joko hopeine tai kultainen, johon lisätään eri värejä.

Perus hopeat ja kullanväriset pienellä kimalteella toimivat myöhään
keväällä, kun lumet ovat jo sulanet jäältä

Perusmormuskoita eri väriyhdistelmillä, joilla harjoituksissa etsitään
se ottavin yhdistelmä.

Voimakkaat fluorivärit ovat suosittuja, kun jäätä on paksusti tai
lunta on paljon jään päällä eli yleensä keskitalvella.
Pilkkien ja mormuskoiden kiinnitykset:

Pilkki kiinnitetään pääsiimaan pikahakasella, jonka on oltava
kevyt (ei haittaa uintia) sekä helposti aukaistava ja suljettava
pilkin vaihtoa varten.

Siimatapsi tai ketjukoukku kiinnitetään pilkkiin ns. perholukolla,
joita on eri mallisia. Kun pilkki on todettu toimivaksi, niin pelkästään
siimatapsi tai ketjukoukku on nopea vaihtaa.
Pilkkivavat:
Kaikkein yleisin pilkkivapa värikoukkupilkintään on haarukkavapa.
Sen parhaat ominaisuudet tulevat eteen, kun pilkitään syvältä tai
tuuli on voimakas. Pilkkivavan kärki saa olla hieman jäykähkö,
jotta kala tarttuu paremmin.
Haarukkavavalla saaliin saa ylös nopeasti ja siimat eivät sotkeudu.
Oikea nostotekniikka on rauhallinen, joten takana katsoja ei huomaa
että vetelet jatkuvasti ahvenia reppuun. Näin saa usein kalastaa
rauhassa eikä kukaan tule kairaamaan kahden metrin päähän
karkottaen kalat pois.
Syötit:
Värikoukun idea perustuu siihen, ettei syöttiä tarvitse ollenkaan.
Tämä siksi, ettei aikaa tuhraudu syöttien kunnon tarkastamiseen ja
uusimiseen. Hyvällä syönnillä tämä toimii ja menestys kisoissa
perustuu tähän, kun alla olevan parven saa kiskaistua ylös
muutamassa minuutissa.
Mutta niitä huonoja päiviä varten on syytä varautua muutenkin. Ota
mukaasi silloin erivärisiä kärpäsentoukkia, ainakin punaisia,
valkoisia, oransseja, vihreitä ja sinisiä. Kärpäsentoukkia saa myös
fluoriväreissä, jotka olen todennut kanssa hyviksi.
Kärpäsentoukkia tehokkaampia ovat surviaisentoukat, mutta niitä
joutuu uusimaan koko ajan koukkuihin. Valitse mukaasi suurimmat yksilöt,
jotka on helppo pistää koukkuun kohmeisinkin sormin. Surviaisen
toukat pitää säilyttää pari tuntia kuivan paperin päällä ennen
kisaa, jotta ne saa helpommin koukkuun. Oikein kylmällä ilmalla hyvä
korvike on keinotekoinen surviaisentoukka, joka kestää koukussa
usean ahvenen verran.

Siimat:
Sopiva siiman paksuus värikoukkupilkintään on normaalisti 0,14-0,16
mm. Se on riittävän kestävää ja tuntuma pilkkiin säilyy hyvänä.
Kalastusta helpottaa ja nopeuttaa, jos siima on värikäs. Syvältä
pilkittäessä punainen väri on täysin näkymätön ja siksi hyvä
valinta. Matalampaan veteen käytän kuvassa toisena oikeana olevaa
oranssia siimaa. Kirkkaalla auringon paisteella matalaan veteen käytän
tumman harmaata siiman väriä.
Kaira,
reppu ja muut varusteet:
Kilpapilkkijän tulee huomioida myös muiden varusteiden valinnassa,
että jäällä tulee usein liikkua lujaa ja kauas. Tämän takia
asuste on tärkeä valinta. Nykyiset goretex ja vastaavat sateen ja
tuulen pitävät materiaalit on ehdoton valinta. Alle kunnolliset
urheilualusasut ja tarvittaessa lämmin välikerros. Kengät kannattaa
valita myös goretexiä ja vaellus- tai suunnistuskengillä pärjää
hyvin, jos vettä ei ole jäällä. Niillä on kevyt liikkua paikasta
toiseen. Urheilukaupassa osataan kyllä neuvoa oikean asusteen
valinnassa.
Kairan
valinnassa tärkeimmät kriteerit ovat kairan keveys ja
helppokairaisuus. Sitä jaksaa kannella paikasta toiseen. Terän
pikahuolto kannattaa opetella itse, sillä pienikin tylsyys vie
voimia, jos jäätä on puoli metriä tai enemmän. Monessa kisassa
joutuu kairaamaan 50-60 reikää, joskus jopa enemmän.
Pilkkirepun valinnassa tulee huomioida, että vavat eivät mene
repussa sekaisin ja mukaan mahtuu ainakin juomista kisan ajaksi.
Tarkoitusta varten reppuja on kehitetty ja kalastuskaupoista löytyy
paras valikoima.
Erittäin tarpeellinen isoilla keskikareilla tai merellä on käsi GPS,
johon voi merkitä muistiin kalapaikat etukäteen. Näin aikaa ei kulu
etsimiseen, jos vaikka lumimyräkkä on sotkenut maaston.
Pilkintätekniikka:
Nyt kun varusteet on viimeisen päälle hankittu alkaa vaikein osuus
eli pilkintätekniikan opiskelu. Tässä saamamiehet erottuu pyytäjistä.
Asiaa on vaikea yksiselitteisesti neuvoa, koska asiaan vaikuttaa monet
seikat. Usein eri veteen joutuu eri välineiden lisäksi
muuttamaan kalastustekniikkaa.
Itse suosin kilpailussa rauhallisia liikkeitä värikoukkupilkinnässä.
Monet vetelevät valtavia kaaria ja pitävät pilkkiä liian kovassa
liikkeessä. Värikoukkupilkin tehohan perustuu liikkeeseen, mutta
rauhalliseen muutaman sentin väristyksiin. Liian kovat liikkeet
aiheuttavat sen, ettei kalan tärppiä huomaa kovin helposti
puhumattakaan sen iskuhalukkuudesta. Tietenkin paljon riippuu käytettävästä
pilkistä, jotkut pilkit vaativat hieman kovempia liikkeitä kuin
toiset. Onkin tärkeää etsiä harjoittelemalla omille pilkeille
oikeaoppinen uinti. Sitä voi harjoitella vaikka vesiämpärissä tai
kylpyammeessa. Nykyajan kilpapilkit tekevät tarvittavat värinät ja
leijumiset 20-30 sentin nostoilla.
Itse teen aina uudella reiällä aluksi nopeamman uittosarjan ja
rauhoitan sitten uintia: Lasken pilkin heti pohjaan vauhdilla ja
nostan pöläytyksen jälkeen 10-15 senttiä pohjan yläpuolelle. Sen
jälkeen värisytän pilkkiä koko ajan niin, että pilkki pysyy
paikallaan, mutta värikoukku/mormuska heiluu. Jos ei tehoa kokeillaan
sama vavan kärkeä laskemalla ja nostamalla pari senttiä. Sitten jos
ei kuulu mitään pudotan pilkin pohjaan ja nostan takaisin
pyyntikorkeuteen. Vielä muutama rauhallinen väristys ja jos ei tärppiä
kuulu on aika vaihtaa reikää. Koko rituaaliin kuluu aikaa noin
minuutti. Pohjamudan pöläyttely toimii varsinkin savipohjaisilla
vesillä mainiosti, joten sitä ei saa koskaan unohtaa.
Tärppiä seurataan avannosta, kohdasta jossa siima leikkaa veden.
Sillä siitä huomaa pienenkin tönäisyn, jota ei vavan kärjessä
tai kädessä huomaa. Tämä toimii silloin, kun pahimmat sohjot voi
poistaa avannosta. Usein kala on niin arka, ettei sohjoa voi poistaa
yhtään avannosta, koska ylimääräinen valo karkottaa kalat.
Sohjojen poistamiseen ei kannata koskaan liikaa tuhrata aikaa, vaan
enimmät lähtee kairalla.
Kun kala on kiinni nostetaan se nopeasti ylös ja pilkki heti takaisin
veteen. Tätä tulee harjoitella, ettei siihen kulu kuin korkeintaan
10 sekuntia. Pilkki pudotetaan ensin veteen ja vasta sitten kala
tiputetaan repussa olevaan pussiin. Pitempi tauko pohjassa karkottaa
usein parven muualle. Samoin jos kalan nostaa hitaasti saattaa koko
parvi nousta sen mukana väliveteen ja kun pudotat pilkin uudestaan
pohjaan ei tapahdu mitään. Hyvä pilkkijä nostaa tarkoituksella
parvea hiukan irti pohjasta eli jokaisen kalanoston jälkeen
kokeillaan muutama sentti ylempää. Käytännössä siimaa kelataan
vauhdissa puolikierrosta ylöspäin. Aina kun kalaparven saa
nostettua, niin parvi aktivoituu ja syönti nopeutuu. Tätä tulee
harjoitella, koska usein parvi saattaakin hajota liian nopeasti sitä
ylös nostettaessa.
Valmistautuminen kilpailuun:
Mikäli kisoissa aikoo pärjätä, on syytä tutustua kisapaikkaan
muutaman kerran. Jos alue on ennestään tuntematon tehdään rauhassa
havaintoja, jotka saattavat helpottaa kalan etsimistä. Jos
syvyyskartan saa jostain, kannattaa se ehdottomasti hankkia.
Mikäli syvyyskarttaa ei ole niin kalojen etsiminen aloitetaan niemien
ja saarten nokkien läheltä, ruohikkorannoilta, reimareiden
tuntumasta ja salmien tai purojen suilta.
Tarkkailun kohteena on myös muut kalastajat eli onko johonkin
kairattu paljon reikiä. Lisäksi kokeillaan kohtia, jossa on paljon
lunta tai ei lunta ollenkaan. Myös railojen ja uhkuavantojen reunamat
ovat usein ottipaikkoja. Veden värin muutokset ja valon määrän pääsy
kaloille vaikuttaa usein kalojen oleskelupaikkoihin. Usein syksyn
tuulet vaikuttavat kalojen oleskelupaikkoihin yllättävän paljon.
Jatkuva tuuli ennen jäätymistä voi aiheuttaa sen, että vesi on
paljon kylmempää tuulen puoleisella rannalla. Kalathan hakeutuvat
talvisin aina lämpimimpiin kohtiin vedestä.
Harjoittelun
tarkoituksena on siis selvittää missä kala on eikä missään
nimessä pilkkiä löydettyä kalapaikkaa tyhjäksi. Kannattaa pilkkiä
ainoastaan yksi ahven avannosta ja sen jälkeen kairata ympärille
tasaisesti 4 avantoa. Jos näistäkin kaloja nousee tehdään merkinnät,
miten syvyys muuttuu ja vaikuttaako se miten ahvenen kokoon jne.
Lisäksi kokeile syökö kala paremmin jos avanto on aivan puhdas vai
sohjoinen. Eli tällä testataan valon määrän vaikutusta syöntiin.
Ennen kisaa tulisi kalapaikalta löytää edellä mainittuja
ottipaikkoja 3-4 ja suunnitella missä järjestyksessä niistä
aloitetaan pilkkimään itse kisassa. Isoissa kisoissa, kuten
SM-kisoissa pilkkijöitä on tuhansia, joten omat ottipaikat kannattaa
etsiä kaukaa lähtörannasta. Yleensä 5 kilometriä on riittävä
matka. Joskus SM-kisoissa takarajalle on matkaa vain 4 kilometriä,
joten omat ottipaikat kannattaa etsiä joko yllätyspaikoista mihin
muut eivät välttämättä ensin löydä tai juoksevat ohi
takarajalle. Kaukana rannoista olevat rinteet ja karikot nousevat
arvoon arvaamattomaan.
Mikäli mahdollista kokemuksia kannattaa vaihtaa 1-2 kovan
pilkkimiehen kesken alueesta. Yleensä huipputasolla kisa on niin
armotonta, ettei oikeaa tietoa saa edes hyviltä kavereilta. Viisainta
on siis keskittyä omaan suoritukseen ja uskoa itseensä sekä omiin
pilkkeihinsä.
Kilpailun kulku:
Rannalla tarkistetaan vielä sen hetkinen sää ja valitaan
aloituspilkit sen mukaan valmiiksi. Omille ottipaikoille siirrytään
yleensä puolen tunnin tai tunnin siirtymäajan turvin. Siinä ajassa
ehtii usein, minne on tarkoitus mennäkin kevyellä hölkällä.
Avantoja kairataan vain yksi kerrallaan. Mikäli eka reiästä ei
onnistu, kierretään harjoittelussa testattu ympyrä. Mikäli kaloja
ei ole tehdään hiukan laajempi ympyrä. Ja mikäli vieläkään syönti
ei käynnisty lähdetään kakkospaikalle.
Jos kaloja tulee nihkeästi eli 1-2 per avanto, on kaloja todennäköisesti
enemmän. Silloin kierretään tehdyt avannot uudestaan ja kokeillaan
eri pilkeillä ja vaihdetaan värikoukkuja, jos oikea päivän väri löytyisi.
Pikaisesti voi kokeilla myös mormuskalla.
Mikäli kalaa tulee muutamista reistä hyvin ei viimeisiä ja usein
parven pienimpiä ahvenia kannata jäädä nyppäämän ylös, vaan
vauhdilla siirrytään uuteen avantoon. Tässä moni pilkkijä tuhraa
aikaa, kun viimeistä ahvenesta saattaa kulua useita minuutteja ja
paikalle jäädään jos välillä joku pikkuahven nyprää värikoukkua
tarttumatta heti. Joskus jopa kannattaa jättää avannolle syönti päälle
ja kokeilla läheltä muutamasta uudesta reiästä. Kun ne on käyty läpi
voi palata reiälle minne jäi syönti päälle. Jos pääsee rauhassa
kiertämään reikiä, joissa on syönti on koko ajan päällä on
menestys taattu. Kalat eivät tule näin liian epäluuloiseksi ja
samaa parvea voi päästä harventamaan parikin tuntia. Tämän
kaltainen taktikointi vaatii vain kovaa hermoa, kun malttaa vaihtaa
reikää kesken kiivaimman syönnin.
Jos sääolosuhteet muuttuvat ja syönti loppuu, tulee reagoida värikoukun
värin vaihtamisella. Näin käy usein kun aurinko menee täysin
pilveen tai päinvastoin.
Mikäli ottipaikallesi löytävät muut ja kairaavat avantoja ympärillesi,
ei siihen kannata jäädä pitkäksi aikaa. Eli oma avanto kalastetaan
loppuun ja sitten vauhdilla vain eteenpäin tekemään uusia avantoja,
sillä ensimmäisenä parven löytänyt on aina etusijalla.
Usko ei saa loppua missään vaiheessa vaan loppuun asti on luotettava
itseensä ja pilkkeihinsä. Parven ylössaannissa ei mene kuin
muutamia minuutteja, joten pelastus saattaa tulla aivan kisan lopussa.
Itsekin pelastuin kerran palkinnoille, kun viimeisen 10 minuutin
aikana sain kaksi 700 gramman ahventa ja vieläpä järvestä missä
niin suuria ei ole kuulemma koskaan ollut !
|