|
Himopilkkijät eivät juurikaan pilki avovesiaikana,
vaikka saaliit ovat yleensä hyvät ja ilmatkin lämpimämpiä.
Venepilkinnällä tavoitellaan lähinnä ahventa ja kuhaa tai haukea.
Välineet ovat samat kuin talvellakin, mutta kalat eivät ole läheskään
niin tarkkoja syötin suhteen vaan ottavat vihaisesti tarjottuun
pilkkiin. Ainoa ongelma on löytää kalat, jotka varsinkin kesällä
ovat hajallaan pienissä parvissa.
Venepilkinnässä on tärkeintä, ettei venettä
ankkuroida kuin todella kovalla tuulella (yli 10 m/s). Tehokkain keino
on antaa tuulen viedä venettä oletetun kalaparven päältä ja vetää
veneeseen kalaa niin paljon kuin ehtii. Veneen sopiva ajeluvauhti on
noin 1 km tunnissa eli usein veneen perässä joutuu käyttämään
laahausankkuria tai hidaste pussia. Jos kalaa on paljon, niin ajetaan
uudestaan kalaparven yläpuolelle ja toistetaan sama. Saalisvarmuus
paranee, jos mukana on 1-2 kalakaveria. Varsinkin silloin on aina
jokin pyydys vedessä ja parven saa seuraamaan venettä pitkiäkin
matkoja. Parven löydyttyä, heitä lähtöpaikan merkiksi pieni
paino, jossa narun päässä vaikka muovipullo. Näin löydät
takaisin heti oikeaan aloituskohtaan.
Ahventa pilkitään tasapainopilkeillä ja kuha sekä pystypilkeillä
että tasapainopilkeillä. Lue varusteista lisää talvipilkinnän
puolelta
Tavoitteena ahven

Ahvenen venepilkinnän varusteina suosittelen jäykkäkärkistä vapaa
ja tasapainopilkkiä. Siimaksi sopiva vahvuus on 0,30-0,35 mm.
Tasapainopilkin väreiksi suosittelen joko papukaijaa, vihreäselkäistä
ja oranssivatsaista tai ruskeaselkäistä ja hopeavatsaista. Jos vesi
on tavanomaista kirkkaampaa, niin siniselkäinen toimii hyvin. Tasopainopilkin
koko saa olla 6-8 senttiä, jos vesistössä yleensä on 150 gramman
ja sitä suurempien kokoluokan ahvenia. Vieläkin tärkeämpää on värikoukun
väri, joista parhaiksi olen havainnut oranssin ja vihreän mustalla
iskupisteellä varustettuna, tummemmissa vesissä kelta-punainen on
hyvä väri. Värikoukun koko saa olla isohko kokoluokassa 4-8.
Ahven ei nirsoile avovesikautena, vaan ottaa todella vihaisesti
tasuriin kiinni. Syöttiä ei juuri tarvitse, mutta yleensä käytetään
ahvenen silmää, joka on kestävin, mutta myös kastemadon pätkä käy.
Kärpästen tai surviaisten toukan käyttö on aivan turhaa. Jos ahven
syö tasurin pää edellä on syönti parhaimmillaan ja jos pelkkä värikoukku
on suussa on syönti rauhallisempaa.
Kalastustaktiikkana on hypyttää tasapainopilkkiä aivan pohjassa.
Tee pilkkivavalla 20-40 sentin nostoja ja anna joka välissä tasurin
käydä pohjassa. Jos pohja on epätasainen, niin pilkin menettämiseltä
ei voi aina välttyä. Harmia vähentää kun kiinnität värikoukun
joko perholukolla tai pääsiimaa heikommalla siimalla, jolloin menettää
vain värikoukun. Parhaiten saalista olen saanut 5-8 metrin syvyydestä,
mutta jokaisella kalapaikalla on omat ottipaikat, jotka täytyy
opetella.
Mitä myöhemmäksi syksy etenee, sitä suuremmiksi parviksi ahven
kokoontuu, joten älä luovuta ennen jäiden tuloa! Parhaat saaliit
saadaankin yleensä syys-lokakuussa pakkojen reunoilta ja salmien
suulta.
Tavoitteena kuha

Kuhan saanti on hieman vaikeampaa kuin ahvenen, mutta pienellä
harjoittelulla kuhan makuun pääsee taatusti niissä vesissä, missä
niitä yleensä on. Varusteina vavan ei tarvitse olla aivan umpijäykkä
ja pilkkinä tasapainon rinnalla käy pystypilkki, jossa lyhyen ketjun
varassa 1-haara tai 3-haara värikoukku. Myös kuhaholkki on nostanut
suositaan alan harrastajien parissa. Värikoukku saa olla kokoluokassa
4-8. Jos käytät tasapainopilkkiä, niin värikoukun tulisi
roikkua noin 2 senttiä tasurin alapuolella.

Kuvassa kuhaholkkeja
Pilkin väreinä kupari/messinki/hopea yhdistelmistä löytyy oikea ja
kokoluokka saa olla 7-9 senttiä. Varma valinta on Nautilus tai
Hopeasiipi. Tasapainopilkin värinä paras on salakan, silakan tai
kuoreen sävyt, koska niiden perässä kuhat yleensä uivat. Lisäksi
keltaisen, vihreän ja sinisen vaaleat sävyt ovat ottivärejä.
Kuha ottaa varovasti pilkkiin ja usein aloittelija ei edes huonolla syönnillä
huomaa kuhan käyntiä pilkissä. Joten tuntuma pitää säilyttää
koko ajan siimaan ja vavankärkeen. Hyvällä syönnillä toki kuha
ottaa rajummin kiinni pilkkiin. Usein kuha iskee ohi pilkistä eli kädessä
tuntee vain pienen tönäisyn, muutaman sekunnin kuluttua tulee usein
uusi ja tarkempi yritys. Kalastustaktiikka poikkeaa hieman ahvenesta,
joten ahvenen pyytäjä saa harvoin sivutuotteena paria kuhaa
enempää. Kuhan pilkinnässä veneen vauhti saa olla hiljainen. Syötiksi
kannattaa laittaa kalan pyrstö (salakka, silakka tms). Hyvä
vaihtoehto aidon puuttuessa on laittaa koukkuun pätkä kalajigin
pyrstöä tai muuta sitä muistuttavaa muovia. Hyvällä syönnillä
myös ahvenen silmä kelpaa.
Kuhan pyynnissä kalastajan käden liikkeet ovat rauhallisia nostoja.
Pilkki lasketaan pohjaan ja tömistetään hieman. Sen jälkeen siimaa
nostetaan asteittain aina metri pohjasta. Tämän jälkeen pilkki
pudotetaan kerralla pohjaan. Juuri tässä äkkipudotuksessa kuha
hermostuu ja ottaa kiinni, joten silloin täytyy reagoida pieneenkin
pilkin pysähdykseen terävällä vastaiskulla.
Kuhan pilkinnän kulta-aikaa on koko kesä, mutta loppusyksyllä niitä
on helpointa löytää, kun havaitsee pikkukalaparven luotaimella tai
katseella pintavedessä. Kutuajan jälkeen kesäkuussa kannattaa
panostaa ensimmäiseen reissuun ja kesäiltojen pimetessä toisen
kerran. Ottiaikaa on aamuvarhainen tai iltamyöhäinen, mutta
lokakuusta alkaen koko päivä on hyvää kalastusaikaa. Kesäkuussa
kalat voivat olla 2-4 metrin vedessä, mutta syksyllä kuhan löytää
yleensä 8-15 metristä.

Venepilkinnän perusvarusteet ovat lyhyt noin puolimetrinen jämerätekoinen
vapa, johon saa hyrräkelan kiinnitettyä ison kalan varalta. Kovassa
tuulessa kelaa oppii arvostamaan, sillä siima tahtoo mennä aina
sekaisin veneenpohjalla. Tasapainopilkkien sopiva kokoluokka
pannukarkealle kalalle on noin 6-9 senttiä. Liian pienet
tasapainopilkit eivät toimi tuulessa eli ne jäävät liikaa veneen
perään ja tuntuma kalan tärppeihin heikkenee.

Hauet iskevät myös hanakasti pohjan lähellä uitettuihin
tasapainopilkkeihin. Kuvan 5 kiloinen tuli Kemijoelta ja tavalliseen
pilkkivapaan, jolloin väsytys on hankalaa. Perukkeiden käyttö on
suositeltavaa, jos haukia on alueella paljon.
|