Ahvenen jigikalastus on helppoa oppia ja saalista tulee melkein aina. Tehokkainta aikaa ison ahvenen jigaukselle on syksy, mutta pienempiä ahvenia löytää. Jigit ovat myös edullisia, joten alkuun pääsee helposti ja halvalla.

Kauden voi aloitella heti kutuajan jälkeen keväällä, jolloin ahvenet jäävät ruohikoiden ja karikoiden lähelle, josta niitä on helppo pyytää. Valitettavasi isot ahvenet hajaantuvat heti ulapalle, joten kausi jää yleensä 1-2 viikon mittaiseksi.

Merellä isot ahvenet alkavat kokoontua parviksi syyskuun alussa, kun vesi on viilentynyt noin 12-15 asteeseen. Silloin kalat aloittavat asteittaisen lähestymisen ulkomereltä sisäsaaristoon silakoiden perässä. Lokakuun puoliväli on keskimäärin vuoden parasta aikaa.
            
Ahvenen pyynti on siitä mukavaa, että paras syönti on aamupäivällä  ja toinen syönti alkuillasta. Parhaiten pyynti onnistuu veneestä, mutta jos sitä ei ole käytössä asetu mantereelle johtavien salmien suulle.
            
Merellä yli puolikiloiset ahvenet asettuvat lokakuussa 2-4 metriseen veteen ja 250-500 grammaiset 4-6 metriseen veteen. Parhaat ahvenjigit merellä ovat yleensä toukka- ja matojigejä ja väreinä vihreä, oranssi, ruskea ja violetti.
            
Kimalteet lisäävät useimmiten kalantuloa, mutta saattavat sitä jopa huonontaa kirkkaalla kelillä. Jigipäiden väreinä suosin samoja värejä kuin pyrstöissä. Tummissa vesissä voi kokeilla ärsykevärinä räikeänpunaista. Lyijynvärinen on kuitenkin varma valinta, jos et ole varma väristä. Jigipään malleilla ei ole ollut suurta merkitystä, tärkeintä on ettei se jää helposti pohjaan kiinni. Ainoa poikkeus on jos kalastat välivettä, silloin kannatta hankkia muutama ns. uintiliikkeellinen jigipää.
            
Kalajigejä suosin vasta marraskuussa, milloin kelausnopeutta on hiljennettävä vielä puolella alkusyksystä. Ahvenen pyynnissä on tärkeintä saada jigi pysymään 10-30 senttiä pohjan yläpuolella, joten jigipään painossa ei kannata säästellä (yli 10 g-30 g). Kiinnipysymisen varmistamiseksi voi kiinnittää 3-haara koukun matojigin selkäpuolelle esim. pianolangalla tai punotulla siimalla.
                      
Parhaaksi tekniikaksi olen todennut vavan kärjen pitämisen aivan veden pinnalla ja tekemällä siimankelausta samalla vavankärkeä värisyttämällä. Kerralla otan siimaa sisään noin metrin ja sitten taas noin kahden sekunnin tauko, jotta jigi ehtii taas pohjaan. Toinen vaihtoehto on perinteinen vavannosto vedestä pystyyn ja nopea lasku takaisin, jolloin samalla kelataan löysät siimasta pois. Ahvenen tärpin tuntee usein kädessä (toisin kuin kuhan), mutta tärkeintä on pitää koko ajan kontrolli siimaan eli siima ei saa roikkua koskaan löysällä.

Huonoa syöntiä voi parantaa joko  tummentamalla jigin väriä tai pienentämällä jigin kokoa. Mikäli syönti on jo kohtalaisen hyvä voi yrittää sen parantamista huippuunsa  vaihtamalla voimakas ärsykeväri. Esimerkiksi vaihda vihreä jigisi hilevihreään tai fluorikeltaiseen.

Mikäli jigillä ei ahventa tule voi syynä olla joko, että ahventa ei ole lähiseudullakaan tai ahven on poikkeuksellisesti välivedessä. Jos olet liikkeellä veneellä ensimmäinen syy on helppo korjata. Toiseen löytyy ratkaisu ahvenlitkasta, joka kannattaa tehdä itse. Alle pisaran mallinen paino (20-50 g) ja vavan mittaiseen litkaan 3-4 jigiä pelkän 1-haara koukun kanssa  (siis ilman painoa), niin että koukku on taas selkäpuolella. Suosi ohutlankasia koukkuja kokoluokassa 2-6 ja taivuta koukun kitaa enemmän auki. Sivuperukkeet saavat olla noin 15-20 sentin mittaisia. Litkalla saat haravoitua pari metriä pohjasta ylöspäin ja kokeiltua eri värejä. Jos käytössä on vene, niin anna tuulen viedä venettä ja haravoi litkalla pohjaa. Heti kun löydät kalaparven, heitä ankkuri pohjaan ja aloita kalastus.

Syksyinen jigikalastus järvellä ja joella poikkeaa kalan etsimisen kohdalla täysin merestä.  Syys/lokakuussa ahveneet kokoontuvat syvänteisiin. Jos järvessä on vettä enimmillään  10-15 metriä, niin kalat löytyvät 95 %:n todennäköisyydellä sieltä. Jos vettä on enemmän, niin haku 
on vaikeampaa. Keskity silloin jyrkästi syveneviin rinteisiin 7-12 metrin vedessä. Yleensä matalissa järvissä varmin tapa aloittaa kalastus on selvittää järven syvin kohta ja aloittaa jigikalastus sieltä.

Järvellä toimivat samat jigit kuin merellä, mutta väri saisi olla hieman tummemman sävyinen sekä kokoa kannattaa pienentää, mutta ei missään nimessä jigipään painoa. Jos käytössäsi on vene, on kaikkein nopein tapa etsiä parvi jigilitkalla. Parven löydyttyä ankkuri veteen ja kalat ylös samanvärisellä tasapainopilkillä. (tasapainopilkinnän ohjeet löydät venepilkinnän kohdalta).

Järvillä pari viikkoa ennen jäiden tuloa on paras sesonki. Itse olen saanut monista järvistä ja joista (mm. Kemijoki) marraskuun alussa ämpäreittäin yli 300 grammasia ahvenia jigillä. 
Kesällä ja talvipilkillä isojen ahventen saanti on ollut niin vähäistä, että itsekin epäilee kalaveden heikkoutta. Totuus kuitenkin on se, että isot ahvenet eivät ole parvissa kuin ennen jäiden tuloa ja seuraavan kerran kutuaikana, jolloin isojen seassa on liikaa pieniä kaloja häiritsemässä.

Jigikalastajan varusteeksi kelpaavat normaali heittovapa avokelalla varustettuna. Mikäli valinnan varaa varusteissa on tai olet menossa kauppaan jigivälineitä ostamaan niin valitse mahdollisemman kevyet välineet. Vavan tulee olla kuitenkin riittävän jäykkäkärkinen, jotta ahvenet pysyvät paremmin kiinni ja tuntuma jigiin säilyy paremmin. Avokelaksi riittää pieni avokela johon mahtuu 0,10-0,12 mm kuitusiimaa. Kuitusiiman päähän kannattaa laittaa metrin verran noin 0,20 mm monofiilisiimaa, johon uistinlukko on helppo kiinnittää. Lisäksi pieni pätkä monofiilisiimaa antaa hieman joustoa, jolloin turhilta siimankatkeamisilta vältytään pohjatärpeissä tai ennätysahvenen kanssa.


Kuvassa suosituimpia jigipyrstöjen värejä. Kirkkaalla ilmalla kirkasta ja syksyn edetessä aina vain tummempaa on helppo muistaa, niin alkuun pääsee.

Jigikoukkuja on erilaatuisia. 2 ylintä on ns. halpiskoukkuja, joissa pyrstö ei pysy kunnolla. Mustassa päässä on kunnon kiinnityspaikat pyrstölle, joka ei näin pääse liukumaan irti.

Oikea pyrstön kiinnitystapa: Pyrstön sirppi tulee alapuolelle, jolloin se harvoin tarttuu koukkuun. Koukun läpikohta tulee mitata tarkkaan, että runko pysyy suorassa ja ui luonnollisemmin.