|
Harjuksen perhokalastus on hieno kalastusmuoto, joka palkitsee
kalastajan paistikaloilla pienen perehtymisen jälkeen. Kerron tässä
omia kokemuksiani harjuksen perhokalastuksesta, joita olen kerännyt lähinnä
pohjoisen kalavesiltä. Omia suosikkikohteitani on ollut vuosia
Kemijoki ja Ounasjoki sekä Muonionjoki ja Käsivarren paikat Lätäsenosta
Rommaenoon. Jutussa käsitellään siis lähinnä virtaavassa vedessä
tapahtuvaa kalastusta.
Yleistietoa
Harjuksen aktiivisuus kasvaa, kun rantavedet saavuttavat +8 - +10
asteen lämpötilan. Syöntikausi on huipussaan veden lämmetessä +15
asteeseen. Harjus liikkuu virtavesissä täysin veden lämpötilan
mukaan hakien aina itselleen parasta mahdollista vettä. Siksi
harjusta ei useinkaan löydä samasta paikasta kuin edellisvuonna tai
viikkoa aiemmin. On erittäin harvinaista saada harjus siiman päähän
paikasta, jossa veden lämpötila on +20 astetta.
Sateisella ja pilvisellä säällä harjuksen syönti
on parempaa kuin kirkkaana päivänä. Jos vesisade jatkuu, että
veden korkeus alkaa nousemaan, loppuu silloin harjuksen syönti. Kuten
muillakin kaloilla, myös harjuksella, ilmanpaine vaihdokset
parantavat syöntiä. Paras syönti osuu usein silloin kun pitkään
jatkunut matalapaine alkaa muuttumaan korkeapaineeksi.
Harjuksen pyyntiin soveltuu mielestäni parhaiten notkea kokotoiminen
#4-6 luokan 10-12 jalkaa pitkä vapa. Pitkää vapaa suosin aina
paitsi pienillä puroilla. Pitkän vavan etuja ovat, että niillä on
helppo heittää pitkälle, kala tarttuu ja pysyy kiinni paremmin pitkään
ja notkeaan vapaan sekä väsytystilanteissa pitkällä vavalla voi
isonkin harjuksen ohjata pois "pahoista" paikoista.
Siiman
valinta riippuu tietenkin kalastuspaikasta. Pääsääntöisesti pärjää
kahdella siimatyypillä eli kelluvalla (floating) tai normaalisti
uppoavalla (medium sinking) siimalla. Mielestäni vallinnassa tärkeintä
on valita siima, joka näkyy hyvin iltahämärässä (fluorisoidut
vaaleat värit) sekä siima jolla voi heittää helposti ympäröivästä
rantapusikosta huolimatta (Torpedo siimat WF). Lisäksi tarvitset eri
painoisia haulia, joilla voi tarvittaessa painottaa peruketta.
Lapissa jokien vedet ovat pääsääntöisesti syvävetisiä, joten
etelässä suosittu larvastustekniikka ei sovellu moneenkaan paikkaan.
Lisäksi vedet ovat kirkkaita ja kalat arkoja, joten ylimääräistä
kahlailua ja metelöintiä rannalla tulee välttää.
Harjusta heti jäiden lähdettyä
Pohjois-Suomessa kausi alkaa vapun tienoilla, kun joet vapauttavat jäitään.
Pohjoisen jokivesissä esiintyy paikoin runsaasti koskikorentoja ja
suurimmat lajikkeet kuoriutuvat juuri huhti-toukokuun vaihteessa.
Koskikorennon toukat ryömivät kuoriutuessaan kohti rantaa, joten
harjuksetkin uivat aivan rannassa ja kokematon perhostelija pelottelee
ne karkuun liian hätäisellä rantaan menolla.
Kemijoen virtapaikkojen tuntumassa koskikorentoja on juuri tähän
aikaan valtava määrä ja kauden parhaat saaliit saadaan tällöin,
tosin harva kalamies on tällöin tositoimissa. Harjukset esiintyvät
lähes tyynessä vedessä koskien niskoilta ja hidas virtaisissa
suvannoissa. Kovavirtaisia koskia on turha kalastaa.
Kevät
harjuksen pyynti on mukavaa myös, koska parhaat syöntiajat osuvat päivien
lämpimimpiin aikoihin iltapäivälle, koska korentojen kuoriutuminen
on silloin runsainta. Tosin mitä kirkkaampi ilma on, sitä arempi
harjus on. Perhokalastaja aloittaakin ensimmäiset heittonsa kaukaa
rannalta ja eka heitot suunnataan ihan rantaveteen edeten haravoimalla
poikkivirtaa syvemmälle.
Harjusta
alkukesästä
Kun tulva-aika on ohi siirtyvät harjukset koskien alla oleviin syvänteisiin
ja niiden reunamille. Vettä on näissä yleensä 1-3 metriä, joten
tehokkainta on käyttää tällöin uppoavaa siimaa. Kovan virran
sijasta kalastetaan mietovirtaisia paikkoja. Koska vesiperhosten
kuoriutuminen ei ala Lapissa ennen juhannusta on ainoa oikea tapa
uittaa pupa- ja nymfijäljitelmiä. Lapissa toimivia jäljitelmä värejä
ovat tumman vihreä, oliivi ja tumman harmaa. Tehokkain kalastusaika
on loppuiltapäivästä puoleen yöhön asti ja tärkeintä on
muistaa, että perhoa tulee uittaa aivan pohjan tuntumassa.
Harjusta
keskikesällä
Juhannuksen tietämillä alkaa Etelä-Lapissa Vesiperhosten
massakuoriutumiset ja Pohjois-Lapissa 1-2 viikkoa myöhemmin. Välttämättä
tämä ei tiedä jokivesissä aina hyvää perhokalastajalle, koska
siellä missä kuoriutuminen on tosi runsasta oma perho ei kelpaakaan,
mikäli se ei ole 100 %:n tarkka kopio tai ärsytä muuten kalaa iskemään.
Kovin kuoriutumisaika on ohi vajaassa viikossa ja silloin on aika mennä
paikalle aktiivisesti syövien kalojen luo.
Veden lämpötila ratkaisee paikan, missä harjukset ovat. Mikäli
veden lämpötila ei ole vielä noussut yli +18 asteen, siirtyvät
harjukset varsinaisiin koskiin ja etsivät sieltä majapaikakseen
kivikoiden taustat ja ennen kaikkea sellaiset, jotka muodostavat
peilejä tai akanvirtoja vedenpintaan. Tyyneistä peileistä harjukset
napsivat sitten ohi ajautuvia vesiperhosia mahaansa. Iltaisin
harjukset siirtyvät usein päivämakuultaan aivan rantaan miedompaan
virtaan, jossa sen on helpompi saalistaa.
Mikäli vedenlämpötila nousee +20 asteen tietämille, niin harjukset
siirtyvät kosken alla oleviin syviin kuoppiin. Silloin kalastus tulee
keskittää illan viileimpiin hetkiin, jolloin on päivän ainoat syöntihetket.
Keskikesällä perhostelija kaivaa rasiastaan pieniä pintaperhoja,
jotka matkivat samaan aikaan kuoriutuvia vesiperhosten lajikkeita.
Aivan Lapissa tulee käyttää myös päiväkorentojen jäljitelmiä
tasavertaisina pintaperhoina. Päiväsaikaan kalastaja voi kokeilla myös
uppoperhoja kuten Red Tagia.
Harjusta
loppukesällä
Elokuun alussa Lapin jokien vedet alkavat jo viilentyä ja harjuksen
syönti aktivoituu ja iltasyönnin lisäksi saalista tulee myös
aamuisin ja iltapäivisin. Varsinkin viileinä ja pilvisinä päivinä
harjus saattaa intoutua syömään koko päivän. Harjukset
oleskelevat pääosin koskien alaosissa, mutta jos veden lämpötila
on jäähtynyt helteiden jäljiltä, harjukset liikkuvat aktiivisesti
koko kosken alueella etsiessään syötävää. Ison harjuksen tapaa
usein elo-syyskuun vaihteessa syömästä myös kovan kosken reunalta,
jossa vettä on vain puoli metriä. Joten rantaan ei kannata rynnätä
suoraan, vaan perhostelijan tulee rauhassa tarkkailla kauempaa
rannalta mahdollisia kalan oleskelupaikkoja.
Uppoperhoja voi käyttää nyt aikaisempaa enemmän, mutta kun suuret
vesiperhoslajikkeet aloittavat kuoriutumisen elokuun lopulla, on aika
kaivaa rasiasta suurimmat pintaperhosidokset esiin, kuten Nalle Puh.
Harjusta syksyllä
Paikoissa, joissa kalastus on sallittua vielä syyskuun puolen välin
jälkeen kannattaa harjuksen pyyntiin panostaa täysillä. Kesällä
lihoneet harjukset syövät kiihtyvällä tahdilla ennen talven
paastoaikaa. Nyt kelpaavat uppoperhot ja pikku steamerit, mutta myös
pienet mustat hyttysjäljitelmä pintaperhot. Harjukset ovat
siirtyneet pois kiivaimmista koskista ja usein ne tavoittaa
hidasvirtaisista suvannoista, joissa on syvempää vettä. Usein
harjuksen löytää syvän rantapenkan laitamilta, jossa vettä on
noin 1½ metriä. Harjukset ovat kasaantuneet parviksi ja samoilta
jalansijoilta voi saada useita kaloja.
Pahimpaan ruska-aikaan, kun lehdet tippuvat veteen, harjus on arka.
Mutta heti ruskan loputtua alkaa kokopäivän kestäviä syöntijaksoja.
Parhaat harjusperhoni:
Erilaiset larvat toimivat parhaiten toukokuusta-heinäkuun alkuun. Väreistä
parhaita ovat oliivi, ruskea, vihreä ja sininen.
Koskikorennon jäljitelmiä käytän huhti-toukokuussa.
Uppoperhoja käytän huonolla ilmalla loppukesästä, milloin harjus
ei nouse pinnasta tarjottuun perhoon. Riikinkukosta saa sidottua
harjusta houkuttelevat perhot.
Pintaperhoista toimivat yleensä läpi kesän joka paikassa klinkhämerit
ja muut laskuvarjohäkiläperhot. Nalle Puh tyyppisiä isoja pintaperhoa
käytän elokuussa. Alimman kuvan coddard caddis sopii parhaiten
kovaan virtaan ja sen kulta-aikaa on vesiperhosten kuoriutuminen
juhannuksesta heinäkuun loppuun.
|
