|
Perhot voidaan jakaa eri
tavalla. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: Pintaperho, uppoperho, jäljitelmäperho,
fantasiaperho, pupa, larva, "leetsi", lohiperho, streameri
jne. Joskus rajat ovat häilyviä. Mielestäni tärkeämpää on
opetella käyttämään oikeaa perhoa oikeaan aikaan.
Kala käy kiinni perhoon joko syödäkseen tai ärsyyntyneenä, joten
itse jaan perhot näihin kahteen kastiin.
Jäljitelmäperhot matkivat
joko hyönteisen eri kehitysvaiheita, äyriäisiä ja kotiloita sekä
pikkukaloja.
Tässä osiossa keskitytään taimenen ja harjuksen perhokalastajalle
tärkeimpään eli hyönteisiin, jotka jaotellaan 4 pääryhmään:
vesiperhosiin, päiväkorentoihin, koskikorentoihin ja kaksisiipisiin.
VESIPERHOSET
Suomessa esiintyy 214 erilaista vesiperhoslajia,jotka jakautuvat eri
heimoihin. Tunnetuimpia ovat isosirvikkäät ja putkisirvikkäät
ja ne muodostavat tärkeän ravinnonlähteen mm. ennen taimenelle,
lohelle, siialle ja harjukselle. Vesiperhoset elävät sekä
seisovassa että virtaavassa vedessä ja niitä tavataan koko
maasta. Vesiperhosella on kalastajan kannalta 3 tärkeää elämänvaihetta:
Sirvi (larva) eli vesiperhosen toukka. Sirvit voidaan
jaotella ravinnonkäyttötavaltaan neljään ryhmään: pilkkojat,
laiduntajat, kerääjät ja pedot. Sirvit laativat suojakseen
pikkukivistä ja kasvinjätteistä koostuvan putken suojakseen, josta
vain toukan pää ja jalat työntyvät esiin. Sirvien värit
vaihtelevat yleensä oliivinvihreästä vaaleanruskeaan. Sirviä
joutuu eri syistä ajeeseen, jolloin kalojen on niitä helppo napsia.
Harjuksen kalastajan larvastus on parhaimmillaan touko-kesäkuussa ja
taas uudestaan syksyllä, kun uusi larvasukupolvi on varttunut
saaliskokoon.
Pupa eli kotelokehdostaan luopunut sirvi nousee kaasukuplia
muodostaen vauhdilla kohti pintakalvoa kuoriutumaan. Pupan yleisimmät
värit ovat vihreän ja ruskean eri sävyt. Taimenenpyytäjä on
valppaana pupajäljitelmien kanssa kesä- heinäkuussa.
Kuoriutuva/muniva vesiperhonen saa kalat nousemaan
pintakalvolle kesä-elokuussa. Vesiperhosia napsivat kaikki lohikalat.
Nyt kelpaavat harmaat, ruskeat ja mustat jäljitelmät. Tärkeintä on
selvittää, mitä väriä on kalastushetkellä kuoriutumassa.
Iltaisin kuoriutuminen on yleensä kiivaampaa ja lajien koko kasvaa
elokuulle mentäessä. Loppukesää vesiperhosten koko vain kasvaa,
koska suurimmat lajitt kuoriutuvat silloin. Vilkkainta kuoriutuminen
on yleensä alkuillasta.
Koskikorennot
Koskikorentolajeja on Suomessa 35 lajia, perhokalastajille
tunnetuin niistä ehkä on Sumukorento (hankikorri). Nimensä
mukaisesti koskikorennot elävät pääasiassa virtavesissä, mutta
iso määrä myös Lapin puhtaissa järvivesissä.
Koskikorentojen kasvuaikaa on kylmät ajanjaksot. Jopa keskellä
talvea niitä kuoriutuu, mutta parasta aikaa kalastukselle on
maalis-huhtikuu. Massakuoriutuminen on todella näyttävää, mutta
kestää yleensä vain päivän tai kaksi. Joten arvoin pääsee
oikeaan aikaan paikan päälle todistamaan tätä hienoa tapahtumaa.
Etelän ja Keski-Suomen koskilla Sumukorentojen kuorinta saa
perhokalastajat maalis-huhtikuussa koskien partaalle yrittämään
isoja taimenia, jotka ahmivat näitä sumareita mahat täyteen.
Lapissa sumukorentojen kuoriutuminen saa harjuksen ja taimenpilkkijät
jäälle, jolloin kalakerhon jäsenetkin ovat saaneet Kemijoella kilon
harjusrajan rikki useana vuonna. Taktiikkana on pilkkiä virtakohdissa
mustalla jäljitelmällä tai mormuskalla aivan jään alta.
Nymfi on väritykseltään ruskeita tai vihertävänharmaa ja
sen tunnistaa kahdesta peräsukasesta. Koskikorennon muodonvaihdos on
vaillinainen, eikä siihen siten kuulu kotelovaihetta ollenkaan.
Kaikki koskikorennot kuoriutuvat rantakivikolla ja -kasvustossa. Veden
kalvolle munansa dippaavat naaraat ovat kalojen ruokalistalla läpi
kalastuskauden.
Koskikorennon aikuisen tunnistaa kahdesta peräsukasesta,
tuntosarvista sekä lapekattoiseksi limittyvistä siipipareista.
pisaramaisesta siivestä, joka on lappeellaan vartalon päällä.
Aikuisten väritys vaihtelee lajista riippuen keltaisesta vihertävien
kautta aina mustaan asti. Korennot nousevat ihan rantapenkalle,
joten rannalta kalastaja tekee aloitusheitot jo kaukaa rannasta. Osa
koskikorentokoiraista ovat lyhytsiipisiä, eivätkä pysty lentämään.
Näiden lajien koiraat aikuistuvat vähän ennen naaraita ja jäävät
rantakiville odottamaan naaraita.
Päiväkorennot
Päiväkorentoja esiintyy Suomessa noin 50 lajia. Päiväkorentoja
esiintyy järvi- ja virtavesissä läpi maan, mutta eniten niitä
esiintyy Koillismaalla ja Lapissa, koska ne vaativat puhtaan veden.
Päiväkorennot erotellaan kalastajan kannalta 3 osaan:
Toukan erottaa koskikorennosta kolmesta peräsukasesta ja lyhykäisistä
tuntosarvistaan. Toukista valtaosa on laiduntajia ja pilkkojia. Toukat
viihtyvät kivenpäällys levästöä nakertaen joista virta ne
irrottaa kalojen herkuksi. Kalastaja uittaa jäljitelmiä (vihreät,
ruskeat) pohjan tuntumassa toukokuusta syyskuulle asti. Saaliskaloja
ovat ennen kaikkea taimen ja harjus.
Valtaosa pilkkojatoukista ryömii
rantakiville kuoriutumaan. Laiduntajat uivat pintakalvoon, josta
kuoriutuva esiaikuinen eli subimago punnertaa pintakalvolle.
Kellertävät tai harmaasävyiset esiaikuiset (dun) viivähtävät
pintakalvolla muutamasta sekunnista minuutteihin, riippuen siipien
kovettumisesta lentokelpoisiksi.
Rantakasvustossa sameasiipinen esiaikuinen luo nahkansa. Esiin
punnertaa aikuinen kelta-, vihertävä- tai ruskearuumiinen yksilö,
jolla on lasinkirkkaat pystysiivet. Heimosta riippuen pitkiä peräsukasia
on kaksi tai kolme. Aikuiset päiväkorennot lentävät
survovaa kosiolentoa rannan tuntumassa. Naaraat munivat veden pinnalle
tai ryömivät vesikivien reunoja asettamaan munat alustaansa.
Muninnan jälkeen naaraat kuolevat ja monet jäävät veden
pintakalvolle siivet levällään. Kuolevia naaraita kalat napsivat läpi
kalastuskauden, mutta sakean parveilun päätteiksi kuolevia naaraita
voi soljua alavirtaan tuhansia. Tunnetuimpia meillä esiintyvistä
lajeista ovat suursurviainen sekä isosilmäsurviaiset.
Kaksisiipiset
Kaksisiipisiä eli lähinnä sääskien ja kärpästen heimoja
esiintyy koko maassa valtavasti. Perhokalastajan kannalta
mielenkiintoisempia ovat hyttyset ja surviaissääsket sekä
vaaksiaiset. Parhaimmillaan kaksisiipiset ovat tunturilapin
kalastuskohteissa aralle taimenelle, harjukselle ja raudulle. Kaikkien
hyttysten nuoruusvaiheet elävät seisovissa vesissä ja ovat tärkeää
ravintoa mm. siialle. Toukat elävät lammikoissa lähellä pintaa.
Toukat koteloituvat vedessä ja pystyvät uimaan. Hyttystoukkien
kehitys kestää 3-4 viikkoa.
Parveilevia surviaissääskiä näkee alkukeväästä syksyyn.
Surviaissääsken toukkien kehitys tapahtuu yleensä seisovassa vedessä,
mutta niitä tavataan paljon myös pienissä puroissa ja jokivesissä,
joten myös harjuksen ja taimenen kalastaja joutuu joskus turvautumaan
jäljitelmiin.
|
