|
Taimenen perhokalastusta on harrastettu Suomessa jo sata vuotta ja
muualla vielä kauemmin.
Kalakerhomme jäsenet ovat myös asiaan perehtyneet ja legendaariset
taimenvetemme kuten Juutuanjoki ja Huopanankoski ovat tulleet tutuksi.
Nykyiset retkemme suuntaamme tosin varmemmille taimenvesille. Tähän
on kerätty havaintoja ison taimenen syöntiajoista ja paikoista eri
vuodenaikoina ja mitä perhoja niille kannattaa tarjota.
TAIMENTA MAALIS-HUHTIKUUSSA
Kevään ensimmäiset auringonsäteet saavat sumukorennot heräämään
ja kalamiehet koskien ääreen. Sumukorento eli hankikorri on
koskikorentoihin kuuluva hyönteinen, joka kuoriutuu meillä suurina
massoina keväällä.
Koskesta toukkia löytää rantojen tuntumasta tai kivien taustoilta,
joihin kertyy niiden suosimia lahokasveja. Nahkansa hankikorrit luovat
jäällä tai rannalla. Runsas parveilu kestää yleensä vain
muutaman päivän, joten turhia reissuja tulee tehtyä keväällä
paljon. Mutta oikeaan aikaan paikalle osuessa onkin mahdollista saada
useita hienoja taimenia.
Perhostelu tapahtuu etupäässä aikuista sumukorentoa muistuttavilla
pintaperhoilla, joissa on musta runko ja vaaleat siivet. Oranssin ja
ruskean eri sävyjä kannattaa myös rungossa käyttää ja kurkkuhäkilän
käyttö perhossa on aina suositeltavaa. Keväällä aikaisin
kalastusaika poikkeaa muista vuodenajoista täysin. Parhaiten olen
taimenia saanut iltapäivällä kello 13-16 välisenä aikana, jolloin
ilmeisesti kuoriutuminenkin on vilkkainta.
Koskea lähestytään varoen, koska taimenet ovat keväällä yleensä
aivan rannan tuntumassa. Etsi katseellasi mahdollisia kuoriutuvia
koskikorentoja ja heitä perhosi sekaan. Mikäli kuoriutumista ei ole
havaittavissa, kalastetaan ensin rannan lähellä olevien kasvien läheisyydestä
ja sitten normaalit kiventaustat. Aikuinen sumukorento on huono lentäjä,
joka vain räpiköi vedenpinnassa. Kulkusuunta on poikkeuksetta rantaa
kohti. Joten viistätys rantaa kohti toimii usein paremmin, kuin vapaa
kelluttaminen virran mukana.
Paras kevätperhoni taimenelle sumukorentojen aikana:
TAIMENTA HUHTIKUUN LOPULTA JUHANNUKSEEN
Parhaimmat ja kirkkaimmat taimenet saadaan juuri loppukeväällä ja
alkukesästä. Kirkkaat meritaimenet nousevat jokiin ja järvien
taimenet siirtyvät virtavesiin kutemaan tulevien särkien,
salakoiden, kuoreen ja ahvenen perässä. Aamuvarhainen on yleensä
parasta kalastusaikaa.
Perhon valinta on helppoa eli kalajäljitelmä streamereita siiman päähän.
Ainoa valinta on, että mitä taimen käyttää sillä hetkellä
ravinnokseen eli käytetäänkö salakka- vaiko ahvenstreameria. Enemmän
ongelmaa tuottaa löytää taimen virtavedestä ja uittaa perhoa
oikein.
Salakka-, särki- ja kuorestreameria uitetaan aivan eri tavalla
kuin ahven- tai simppustreamria. Keväällä jokeen ehtii ensin
kuoreet ja heti perään salakat ja hiukan myöhemmin särjet. Nämä
uivat aivan rantojen tuntumassa ja levähtävät vähän väliä
kivien tai kivipakkojen alapuolella. Luonnollisesti myös taimenet
ovat siellä odottamassa. Kivet joiden lähelle pääset joko rannalta
tai kahlaamalla kalastetaan roikottamalla isokokoista streameria
paikallaan aivan pintakalvossa kuohujen seassa. Taimen kyllä näkee
perhon ja nousee sen ottamaan, kun malttaa itse tehdä pientä
houkutusliikettä pari minuuttia. Kivet joiden taakse ei ylety kuin
heittämällä kalastetaan tarkoilla ja toistuvilla heitoilla
kauempaa. Oletettuun paikkaan heitetään streameri ja kahden metrin
ajelehtimisen jälkeen heittoja toistetaan samaan kohtaan noin 6-8
kertaa. Taimenen isku tulee yleensä kolmannen tai neljännen heiton
kohdalla. Vapaa pidetään korkealla, jottei virran paine vedä siimaa
entistä lujempaan alavirtaan.
Mikäli taimenet eivät olekaan kivien takana vaan
keskivirran reunoilla, muutetaan kalastusta seuraavanlaiseksi.
Streameri heitetään viistottain ylävirtaan ja yritetään pitää
perho mahdollisimman pitkään virran reunassa, korjausheittoja apuna
käyttäen. Kirkkaita kaloja jäljittelevien streamerien käytössä
on tärkeintä, että perhoa uitetaan mahdollisimman lähellä pintaa.
Akanvirat ja peilit kalastetaan kaikkein tarkimmin.
Viimeisenä koskeen nousevat ahvenet, jotka ovat taimenien herkkuja.
Yleensä Keski- ja Eteläsuomessa ahvenen nousu osuu toukokuun puolivälistä
kuun loppuun asti. Ahvenet nousevat myös rantojen lähellä tai
virtojen reunoja pitkin. Reitit ovat yleensä joka vuosi samat eli
jos, olet edellisvuonna nähnyt jossain kosken osassa runsaasti
pikkuahvenia, niin suunnista sinne ensin. Ainoa poikkeus muihin
nousijoihin, on että ahven nousee aivan pohjan tuntumassa, mikä pitää
huomioida kalastuksessa. Ahvenstreameri onkin usein painotettu tai
kalastaminen tapahtuu uppoperukkeilla tai haulilla painotetuilla
perukkeilla. Upposiimoja kannattaa välttää jos vain mahdollista,
koska tuntuma ja perhon heittely kärsii suuresti. Ahvenstreameri
heitetään ylävirtaan, jotta perho saadaan vajoamaan pohjan
tuntumaan. Painotusta käytettäessä tuntuma perhoon säilytetään
aika ajoin kädellä siimaa sisään vetämällä.
Tärkeä huomio streamerin valinnassa on seuraava: nopeasti virtaavat
vedet vaativat korkeasiipiset streamerit ja hitaammissa virroissa
toimivat paremmin matalasiipiset streamerit. Korkean tulvaveden aikana
streamerit kannattaa usein korvata zonkereilla ja muddlereilla, jotka
taimen löytää elävän uintinsa vuoksi helpommin.
Omat suosikkini streamerikalastukseen taimenelle:
TAIMENTA JUHANNUKSESTA HEINÄKUUN LOPPUUN:
Taimenta on perinteisesti pyydetty juhannuksesta alkaen pintaperholla.
Mikäpä sen hienompaa, kun saada taimen itse sidotulla pintaperholla.
Vaikka taimenet käyvätkin popsimassa hyönteisiä pinnalta, uskallan
väittää, että saaliit lisääntyvät vaihtamalla nymfiperho
pintaperhon tilalle. Juuri pintakalvon alapuolella uitettu nymfi on
osoittanut tehonsa niin monta kertaa, että pakko se on uskoa.
Jos taimenet tuikkivat ahkerasti kannattaa kalastus aloittaa silti
pintaperholla ihan sen mielekkyyden takia. Useiden taimenten saanti
pintaperholla on aina harvinaista, sillä massakuoriutumisia osuu
kohdalle Suomessa harvoin. Joten, jos taimenet eivät heti ota
pintaperhoon tulee vaihtaa tilalle painottamaton nymfi. Nyfmillä
kalastus onnistuu parhaiten nivoissa ja tyynemmissä vesissä.
Sorapohjat, pikkukivikot ja kaatuneiden puunrunkojen läheisyydet ovat
nyt taimenien ruokailupaikkoja. Heitto suunnataan lyhyenä ylävirtaan,
vapa alas ja käsin lapetaan siimaa sisään virran mukana. Vapaa
nostetaan samalla pystyyn, jotta löysää siimaa ei jää liikaa ja tärpit
huomaa helpommin. Indikaattorin käyttö perhon edellä on
suositeltavaa ainakin aloittelijalle.
Mikäli taimenet eivät innostu vieläkään, niin seuraavaksi siiman
päähän sidotaan painotetut nymfit. Kalastustekniikka on sama, mutta
nymfin annetaan vajota aluksi pohjaan. Nymfin nosto irti pohjasta
uittamisen loppuvaiheessa saa keskikesän taimenen usein innostumaan
ottamaan, mikäli muut konstit on kokeiltu. Epätasaiset nykimiset
siimasta parantavat myös ottihalukkuutta. Samaan perukkeeseen voi
sitoa useita nymfejä noin puolen metrin välein. Kalojen muuttuessa
haluttomaksi myös peruketta kannattaa ohentaa ja pidentää. Kalastus
on tuloksellisinta alkuillasta aina pimeän tuloon asti.
Omat suosikkini taimenen kesäpyyntiin:
TAIMENTA HEINÄKUUN LOPUSTA ELOKUUN LOPPUUN
Loppukesä eli lähinnä heinäkuun loppu ja elokuu saa usein ison
taimenen sulkemaan suunsa. Tähän on syynä vesien lämpeneminen
liikaa. Taimen lähtee laiskasti nopeasti viilettävän perhoon perään
tai nousee vain harvoin pintavesiin. Tehokkainta on kalastaa tämä
jakso larvoilla tai muilla painotetuilla perhoilla läheltä pohjaa.
Itse käytän 3 larvan tai nymfin letkaa, jossa painavin larva on
siiman päässä ja kaksi muuta lyhyissä sivutapseissa noin 20-30
sentin välein.
Taimenet ovat piiloutuneet kosken kovavirtaisimpiin kohtiin ja syviin
monttuihin. Osa taimenista siirtyy järvien syvänteisiin, mutta nekin
tekevät yöllä ruokailumatkoja mataliin vesiin. Peruke painotetaan
hauleilla tai käytetään kuulapääperhoja. Heitot ovat lyhyitä ylävirtaheittoja.
Painoa tulee olla niin paljon, että larvat kulkevat aivan pohjan
tuntumassa. Tärppejä seurataan siimaa seuraamalla ja jokaiseen
siiman pysähdykseen reagoidaan vastaiskulla. Usein siiman pysähdys
tarkoittaa pohjatärppiä, mutta aina välillä taimentakin. Hyönteiselämää
tulee kuitenkin seurata tarkasti: lämpimän päivän jälkeen saattaa
tapahtua hyönteisten kuoriutumisia yleensä ennen auringonlaskua.
Silloin on reagoitava nopeasti ja vaihdettava siiman päähän tarkka
jäljennös kuoriutumassa olevista hyönteisistä.
Omat suosikit loppukesän taimenelle:
TAIMENTA SYYSKUUSTA VUODEN LOPPUUN
Koko syksy on taas parempaa aikaa taimenen kalastukselle. Suurin osa
vesistämme on kuturauhoitettuja, mutta hyviä saaliita saadaan myös
kutuajan jälkeen vielä marraskuussa. Vesien jäähdyttyä ja kudun lähestyessä
isot taimenet palaavat virtavesiin ja ottavat hanakasti eri perhoihin.
Itse suosin streamereita joissa on sekä kokoa että joskus myös ärsytysvärejä,
kuten kirkkaan keltaista tai punaista. Syksyllä poikkivirtaan uitetut
streamerit ovat antaneet hienoja taimenia. Salaisuus piilee
aktiivisessa uittotekniikassa eli käsin tai vavan nokalla annetaan
reipas uinti perholle. Taimenen saa iskemään poikkeukselliset
uittosuunnat eli esimerkiksi matalasta syvää kohti uittaminen. Mitä
kylmemmäksi syksy menee, niin sitä paremmin taimenia saa keskipäivällä
ja usein iltasyönti jää heikommaksi. Loppusyksystä taimenet
siirtyvät talvea varten aina syvemmälle eli kun syyskuussa pärjää
vielä ilman painotusta, niin marraskuussa perho on saatava jo pariin
metriin virtavesissäkin.
|
