MORMUSKOINTI

Pelkällä mormuskalla pilkintä on taitolaji, jolla saadaan syöntihaluton tai arka kala nappaamaan paremmin kuin perinteisillä pilkeillä. Mormuskointi on keveiden välineiden ja ohuiden siimojen hallintaa. Jutun pääpaino on perustiedon lisäksi oikean tekniikan oppimisessa. Tässä vihjeemme, miten parannat taitosi.

Perustietoa
Mormuskointi on parhaimmillaan matalassa 1-3 metrin vedessä, jolloin se taitavan pilkkijän käsissä on yhtä nopea pyyntiväline kuin pystypilkkikin. Lauhalla kelillä mormuskan uitto onnistuu hyvin vielä 6-7 metriin asti. Kovalla pakkasella koko touhun saa unohtaa ohueiden siimjoen jäätyessä ja sotkeutuessa jatkuvasti jäänreunoihin. Mormuskaa käytetään ennen kaikkea huonolla syönnillä tai mukavuuden halusta ottaa pannukarkeita kaloja keveillä välineillä. 

Pyynnin salaisuus piilee ohuessa siimassa: mitä ohuempaa uskaltaa käyttää sen herkemmin mormuska ui ja kalastaa. Ohutkin siima kestää, kun kalaa nostaessa viimeinen ote siimasta on noin metrin päässä kalasta. Siis mitä lähempää kalaa siimaan tartutaan, sitä suuremmalla todennäköisyydellä se katkeaa. Tietysti siiman katkeamiseen vaikuttavat tehty solmu sekä reiällisten mormuskoiden karheat reunat. 

Syötiksi kelpaa parhaiten surviaissääsken toukka, joka kiinnitetään tummemmasta päästä kolmannen nikaman kohdalta koukkuun. Huonolla syönnillä toukan molemmat päät pujotetaan koukun läpi, ettei kalat tyydy vain vetämään toukasta. Surviaistoukista tulee helpommin käsiteltäviä, kun mukaan varatut toukat laitetaan rasiaan talouspaperin päälle, jossa niiden pinta kuivuu. Kotona surviaisen toukkia varten kannattaa rakentaa parikymmentä senttiä leveä ilmava laatikko, jonka pohjalle laitetaan superlonipatjan palanen. Toukat elävät näin parikin kuukautta, kun muistaa vain superlonia kostuttaa parin päivän välein sumutepullolla. 

Aloittelijan kannattaa varustautua matkaan haarukkavavalla, jolloin siimasotkuilta on paremmat mahdollisuudet selviytyä. Vavassa tärkeintä on toimiva jarru, jonka saa säädettyä sopivaksi. Lisäksi vavan kärjen pitää olla äärimmäisen herkkä ns. filmikärki, josta huomaa varovaisemmankin tärpin. Siiman paksuus valitaan saalistettavan kalakoon mukaan. Itse käytän seuraavaa ohjetta:
0,08 mm : kalat korkeintaan 100 g
0,10 mm: kalat yleisesti 100-300 g
0,12 mm: isojen ahventen varalta 300- 600 g
0,14 mm: harjuksille
0,16 mm: kirjolohille

Vielä on harjoiteltava pilkkivavasta oikea ote, jonka tulee olla vakaa. Itse käytän pilkinnässä apuna molempia käsiä, siten että oikealla pidän kiinni vavasta ja vasen käsi toimii tukena nostoissa ja härnäysliikkeissä. 

Ahvenen mormuskointi

Ahventen mormuskointi ei ole paikallaan jököttämistä, vaan kalaa etsitään jatkuvasti liikkuen kuten muillakin välineillä pilkittäessä. Parven ilmaistua itsensä aloitetaan seuraavanlainen tekniikka: Mormuska lasketaan pohjaan, jossa sitä pöläytetään pari kertaa. Sen jälkeen aloitetaan rauhallinen nosto pohjasta samalla mormuskaa värisyttäen tiheästi. Yleisin virhe on värinän puute tai se on liian harvaa. Värinän on oltava erittäin tiheää eli 5-10 kertaa sekunnissa olevaa tikitystä. Nostoja toistetaan noin 3-4 kertaa ja jos ei ahven nappaa kokeillaan paikallaan väristämistä ja pohjan pöläyttämistä. Tämän jälkeen yksi nosto ja jos ei ahventa kuulu, niin vaihdetaan paikkaa. Noston korkeus riippuu talven kulusta. Alkutalvesta nosto tehdään noin puoleen metriin asti, keskitalvella jopa alle sen. Sen sijaan kesällä iso kutuahven nappaa yleensä vasta 0,5-1 metrin noston jälkeen. 

Ahvenelle suosittuja värejä ovat oranssi, punainen, vihreä, kulta ja näiden eri yhdistelmät. Loppukeväästä mormuskan koko pienennee vaikka saaliskalat usein suurenevatkin. Samoin kevättä kohdin käytetään tummempia värisävyjä.

Särki
Monissa pilkkikisoissa, missä hyväksytään kaikki kalat, on särjen mormuskoija vahvoilla. Oma ennätys on 4 tunnin kisassa yli 20 kiloa särkiä eli pari muovikassillista. Särki on keväällä kiitollinen pilkkikala, koska sen tavoittaa 1-2 metrin vedestä ja paras syöntiaika osuu iltapäivälle. Lisäksi parvet ovat suuria, mutta moni pilkkimies kiroaa, kun särjet eivät pysy pilkissä kiinni. Itse olen onnistunut näin: aloitan mormuskoinnin 0,5-1 metriä pohjan yläpuolelta ja lasken mormuskaa hitaasti alaspäin välillä värisyttäen. Yleensä noin 20-30 senttiä pohjan yläpuolelta tulee tärppi, jonka havaitsee siiman löystymisenä.
Tärpin huomaamisen jälkeen vapaa notkautetaan 2-3 senttiä alaspäin ja heti perään vedetään vastaisku ylöspäin. Näin särki on ehtinyt saada koukun suuhunsa ja 90 %:ia tulee onnellisesti ylös ilman turhia karkuutuksia. Hyvä keino särkiparven pysymiselle paikallaan on tehdä sille kotona valmiiksi kaurapuuromäski. Eli pyörittele kädessäsi valmiista kaurapuurosta palloja, joihin tunget sekaan maissintähkiä ja surviaisen toukkia. Yksi mäski kestää noin varttitunnin vedessä.
Särjelle parhaiten kelpaavia mormuskan värejä ovat hopea, valkoinen ja keltainen.

Kiiski
Jos joku haluaa mormuskoida jostain syystä kiiskiä, niin tässäpä tehokkain tapa: Mormuska lasketaan vain pari senttiä pohjan yläpuolelle ja toisella kädellä naputellaan epäselvin tahdein vavankärkeä, siten että mormuska liikkuu noin sentin verran ylös ja alas. Parin minuutin välein pöläytellään pohjaa, jotta kauempana olevatkin kiisket huomaavat mormuskan. Otin huomaa selvästi ja kiiski tarttuu kunnolla kiinni, joten lyhyt terävä vastaisku riittää. Kiisken pääravintoa ovat toisten kalojen mädit, joten mormuskan väri valitaan myös sen mukaan. Parhaita ovat siis vaalean kellertävät ja hailakan oranssit värit helmiäisvalkoista unohtamatta.

Siika

Siian mormuskointi tapahtuu kalapaikalla, jossa ennestään tiedetään parvien liikkuvan. Siikaparvet kiertävät pienellä alueella ja kun parvi on alla harvennetaan sitä nopeaan tahtiin. Normaalia on, että tunti saattaa kulua ilman havaintoa siioista ja sitten kun parvi on alla saadaan siikoja parin minuutin välein. Kun hyvä avanto on löytynyt, niin se antaa siikoja aina uudestaan parven tultua paikalle. Kun parven kulkusuunta selviää, niin kannattaa sitä seurata, varsinkin jos paikalla on valmiiksi kairattuja reikiä. Pillkivavalla ei ole niin suurta merkitystä, koska siian kalastuksessa täytyy seurata enemmän siiman heilumista kuin vavan kärkeä. Siika syö altapäin ja lähtee nostamaan syöttiä ylöspäin, jolloin siima löystyy. Toinen vaihtoehto havaita otti on., kun uitat aktiivisesti mormuskaa, niin siima pysähtyy hetkeksi.
Tehokkain tekniikka on laskea mormuska pohjan tuntumaan ja naputella vavan kärkeä 1-3 sekunnin välein. Parin napautuksen jälkeen siimaa nostetaan 10 senttiä kerrallaan ylös aivan avannon alalaitaan asti. Parhaimpaan tulokseen pääsee, jos mormuskan saa uimaan pientä ympyrää ja tämä onnistuu yleensä vain reiällisellä mormuskalla.
Kun otti syvyys löytyy, niin mormuskointi aloitetaan jatkossa siltä korkeudelta. Oman kokemukseni mukaan suurin osa siioista tulee n. 20-30 senttiä pohjan yläpuolelta, vaikka yleinen käsitys on, että niitä saadaan eniten aivan jään alta. Aivan viime jäillä eli 0-2 viikkoa ennen jäiden lähtöä, jolloin koskikorentoja ym. hyönteisiä nousee avannoista siikoja saadaan paremmin heti jään alta.   

Harjus

Harjuksen mormuskointi on noin 10-15 avannon kiertämistä ympäriinsä. Yhtä reikää pilkitään pari minuuttia. Jos kahdella ensimmäisellä kierroksella ei kaloja kuulu, tulee vaihtaa kalapaikkaa seuraavaan avantorykelmään. Samasta avannosta saa usein muutaman harjuksen eli kun ensimmäinen harjus on tullut valloittaa seuraava melko pian vapautuneen paikan.
Pilkintä kannattaa aloittaa aina ylhäältä alaspäin mikäli virtaus mahdollistaa sen (järvissä ja suvannoissa) eli ensin kokeillaan aivan jään alta ja pudotetaan mormuskaa muutaman sekunnin välein aina 20 senttiä kerrallaan. Tämän tarkoitus on houkutella lähettyvillä olevat kalat huomaamaan houkutus, joka muuten voisi olla vaikeaa epätasaisessa pohjanmuodoissa. Pääpaino on kuitenkin aina pohjan lähellä tapahtuvaa pilkintää. Mormuskaa tulee uittaa melko voimakkaasti eli vavalla vedellään 3-5 kertaa minuutissa 20-30 sentin nostoja. Kun mormuska on paikoillaan, niin sitä väristetään varovaisesti.


Kirjolohi
Kirjolohen pilkinnässä selkeätä tekniikkaa ei ole. Hyviin tuloksiin voi päästä oikeastaan millä tekniikalla vain, varsinkin kun kalojen istutuksesta ei ole kulunut monta päivää. Itse kalastan kirjolohia lähinnä Kemijoella, jossa kalat istutetaan pelkästään kesällä. Nämä kirjolohet ovat tarkkoja ravinnostaan talvella ja niille kelpaa ainoastaan erittäin rauhallinen uittotyyli. Mormuska pudotetaan 20 senttiä pohjan yläpuolelle ja vavan kärkeä naputetaan toisella kädellä jatkuvasti tiheyttä vaihdellen. Pienen pysäytyksen jälkeen mormuskaa nostetaan noin 5 sekunnin ajan, jolloin tärppi yleensä tulee. Kun kaloista on havaintoja, mutta syönti on huonoa kannattaa kokeilla terävämpiä nykäisyjä. Kirjolohi saattaa katsella ja uida mormuskan ohi pari kertaa ja sitten yhtä äkkiä syöskyä kiinni. Nykäisy on aina voimakas ja hutinostoja tulee paljon, koska kirjolohi iskee usein mormuskan ohi siimaan.