YHTEYSTIEDOT

  



                 SIIAN PILKINTÄ


Siian pilkinnässä on kaksi varsinaista sesonkia: syyskausi ja loppukevät. Siikaa saa pilkillä järviltä, mereltä ja  jokivesistä. Parhaat päiväsaaliit voivat olla satoja siikoja, mutta aina pitäisi muistaa kohtuus kalastaessa, kun huippusyönti osuu kohdalle. Siian pilkinnän salat on helppo oppia, ainoa vaikeus on löytää itse siiat.

Siika on monella tapaa mukava pilkkikala: Se liikkuu parhaiten kirkkaalla kelillä ja päiväsaikaan, parven löydyttyä kalaa tulee hetkessä pakillinen ja käytettävät pilkit (mormuskat) ovat aina miltei samat.
 
Siikaa järvistä ja joesta
Heti kun jäät vähänkin kantavat suunnistaa siikapilkkijä kauden avaukseen. Siellä missä siikaa esiintyy, kannattaa sitä myös pilkkimällä pyytää. Tunnettuja paikkoja on kymmeniä ellei satoja, joissa siikasaalis on varma pienellä harjoittelulla. Omat suosikkipaikkani ovat Inarijärvi, Porttipahta, Kemijoki, Kuusamon vedet, Höytiäinen, Päijänne ja Säkylän Pyhäjärvi. Itse suunnistan ensi jäille jokeen kutemaan nousevan siian perässä jokien suulle tai järvissä karikoille ja kivipohjaisille rannoille. Usein on vaan vaarana, että siika ehtii kutemaan ennen jäiden tuloa, mutta ei syytä huoleen koska siikaparvet jäävät pyörimään kutupaikkojen lähettyville noin kuukaudeksi.

Toinen sesonki on kevät, jolloin siiat tulevat matalaan veteen. Jopa alle metrin vedestä on noussut mahtavia saaliita. Paikkoina toimivat samat kuin syksyllä, mutta lisäksi ruohikon laitamat, mutta kuitenkin kovat pohjat ovat pääsääntöisesti siikojen suosiossa.

Siian pyynnissä pärjää aika pitkälle mormuskavälineillä, koska valtaosa siioista pilkitään alle 3 metrin vedestä. Virtavesissä ja keväällä kun siiat napsivat pikkukaloja aivan jään alta, tehokkaampaa on käyttää painavampia pyydyksiä (Microtasuri tai tapsipilkki+mormyska).  Isoa hopeapilkkiä voi käyttää parven houkutteluksi avannon alle ja lähettyvillä pidetään mormuskaa pyyntivalmiina.

Vavalla ei ole niin suurta merkitystä, koska siian kalastuksessa täytyy seurata enemmän siiman heilumista kuin vavan kärkeä. Siika syö altapäin ja lähtee nostamaan syöttiä ylöspäin, jolloin siima löystyy. Siiman löystyessä tehdään välittömästi vastaisku. Tietenkin suositeltavaa on, että mormyskalla kalastaessa käytetään keveitä välineitä.  Jos kalastat syvemmältä ja käytät microtasapainoja tai pientä pystyä tapsimorrin kanssa, tulee vavan olla jäykempi kärjestään, jotta siika tarttuu paremmin kiinni. 


Siiman pitää olla tietenkin ohutta mormyskalla  kalastaessa ja kirkkaissa vesissä. Itse käytän 0,12-0,16 mm, jolla saa ylös helposti vielä kilon painoiset siiat. Koska tärppiä seurataan pääasiassa siimasta, kannattaa käyttää joko mustaa tai fluorisoivaa siimaa näkemisen helpottamiseksi.
        
Mormyskoiden värit riippuvat siitä missä kalastaa. Omat suosikit ovat oranssi, kulta ja musta sekä Kuusamon seudulla valkoinen ja hopea. Volframimorrit ovat parhaita uppoamisnopeutensa vuoksi ja itse olen saanut paremmin pyöreillä ja pisaranmuotoisilla mormyskoilla kuin littanan mallisilla. Usein sidon 20-30 senttiä mormuskan yläpuolelle pienen perhon, joka pyytää siikaa myös hyvin. Sivutapsi tulee olla vain noin 5 senttiä pitkä, ettei se tartu jään reunaan ylösnostettaessa kiinni.

Syöttinä surviainen kelpaa paremmin kuin kärpäsen toukka. Siika liikkuu parvina ja pienellä alalla. On ihan normaalia, että samasta reiästä nousee 20 siikaa peräkkäin, kun taas 3 metrin päässä muut eivät saa mitään. Ongelmana on, että parven saa pysymään paikoillaan. Itse olen parven löydyttyä ripotellut pienen määrän eri kalojen mätiä avannosta, joka on siian suurta herkkua. Syksyllä olen pakastanut siian ja muikun mätiä, mutta jos saat aiemmin talvella mateita, niin niiden mäti saa siiat hulluiksi. Jokialueilla on vaarana mädin leviäminen liian laajalle, jolloin joutuu kehittelemään rasian, joka pudotetaan pohjaan. Sopivasti reikiä kylkiin ja kanteen tekemällä, siitä vapautuu mätiä virtavedessä tasaisesti. 

Siian tärpätessä tulee se nostaa tasaisella nostolla suoraan ylös. Epätasainen nosto johtaa yleensä siian leukojen pettämiseen, joten oikea tyyli tulee heti opetella. Isokin siika nousee todella helposti avantoon, joten mitään väsyttelyjä ei juurikaan tarvita ainakaan alle kilon painoisten siikojen osalta. 
        
Siikaa mereltä
Merellä sesonki on pitempi kuin sisävesissä, koska siika liikkuu aktiivisesti koko talven. Paras sesonki on kuitenkin viimeiset jäät. Ongelmana merellä on siikojen löytäminen ja se vaatii paikkatuntemusta tai älytöntä tuuria.

Veden korkeus säätelee siikojen liikkumista muita kaloja enemmän oli kyseessä karisiika tai vaellussiika. Kun merivesi on korkealla kalat tulevat sisäsaariston lahtiin, kun taas alhaisella vedenkorkeudella siiat siirtyvät ulkosaariston pakoille. Siikapilkille lähdetään mieluiten useamman pilkkijän voimin ja etsitään porukalla ottipaikka. Yleensä puoli päivää kuluu kun etsitään siikoja ja parven löydyttyä kiskaistaan nopealla tahdilla ruokakalat. 

Merellä vesi on pääsääntöisesti niin kirkasta ja virtaukset vähäisiä, että mormuskalla pärjää koko talven. Siiat tavoittaa pääsääntöisesti 1-4 metrin vedestä, paitsi kuuluisasta Uudenkaarlebyyn siikaparatiisista, jossa kaloja narrataan 4-8 metrin syvyisistä lahdista. Kalakerhon jäsenet pilkkivät merisiikoja myös Kotkan edustalta, Pyhtäältä, Turun saaristosta, Vaasan Raippaluodosta, Kalajoen edustalta, Oulun edustalta ja Tornion jokisuulta.
Näillä alueilla otollisia paikkoja ovat ruohikoiden reunat, karikot ja salmien suut. Pienet virtaukset keräävät ruokaa ja pikkukaloja, jonka perässä siiat tulevat paikalle.

Merellä toimivat samat välineet kuin sisävesissä. Mormuskoiden väreistä oranssin rinnalla kannattaa kokeilla keltaista ja kullanväristä.