|
Siian pilkinnässä on kaksi varsinaista sesonkia:
syyskausi ja loppukevät. Siikaa saa pilkillä järviltä, mereltä ja
jokivesistä. Parhaat päiväsaaliit voivat olla satoja siikoja, mutta
aina pitäisi muistaa kohtuus kalastaessa, kun huippusyönti osuu
kohdalle. Siian pilkinnän salat on helppo oppia, ainoa vaikeus on löytää
itse siiat.
Siika on monella tapaa mukava pilkkikala: Se liikkuu parhaiten
kirkkaalla kelillä ja päiväsaikaan, parven löydyttyä kalaa tulee
hetkessä pakillinen ja käytettävät pilkit (mormuskat) ovat aina
miltei samat.
Siikaa järvistä ja joesta
Heti kun jäät vähänkin kantavat suunnistaa siikapilkkijä kauden
avaukseen. Siellä missä siikaa esiintyy, kannattaa sitä myös
pilkkimällä pyytää. Tunnettuja paikkoja on kymmeniä ellei satoja,
joissa siikasaalis on varma pienellä harjoittelulla. Omat
suosikkipaikkani ovat Inarijärvi, Porttipahta, Kemijoki, Kuusamon
vedet, Höytiäinen, Päijänne ja Säkylän Pyhäjärvi. Itse
suunnistan ensi jäille jokeen kutemaan nousevan siian perässä
jokien suulle tai järvissä karikoille ja kivipohjaisille rannoille.
Usein on vaan vaarana, että siika ehtii kutemaan ennen jäiden tuloa,
mutta ei syytä huoleen koska siikaparvet jäävät pyörimään
kutupaikkojen lähettyville noin kuukaudeksi.
Toinen sesonki on kevät, jolloin siiat tulevat matalaan veteen. Jopa
alle metrin vedestä on noussut mahtavia saaliita. Paikkoina toimivat
samat kuin syksyllä, mutta lisäksi ruohikon laitamat, mutta
kuitenkin kovat pohjat ovat pääsääntöisesti siikojen suosiossa.
Siian pyynnissä pärjää aika pitkälle mormuskavälineillä, koska
valtaosa siioista pilkitään alle 3 metrin vedestä. Virtavesissä ja
keväällä kun siiat napsivat pikkukaloja aivan jään alta,
tehokkaampaa on käyttää painavampia pyydyksiä (Microtasuri tai
tapsipilkki+mormyska). Isoa hopeapilkkiä voi käyttää parven
houkutteluksi avannon alle ja lähettyvillä pidetään mormuskaa
pyyntivalmiina.
Vavalla ei ole niin suurta merkitystä, koska siian kalastuksessa täytyy
seurata enemmän siiman heilumista kuin vavan kärkeä. Siika syö
altapäin ja lähtee nostamaan syöttiä ylöspäin, jolloin siima löystyy.
Siiman löystyessä tehdään välittömästi vastaisku. Tietenkin
suositeltavaa on, että mormyskalla kalastaessa käytetään keveitä
välineitä. Jos kalastat syvemmältä ja käytät
microtasapainoja tai pientä pystyä tapsimorrin kanssa, tulee vavan
olla jäykempi kärjestään, jotta siika tarttuu paremmin
kiinni.
Siiman pitää olla tietenkin ohutta mormyskalla kalastaessa ja
kirkkaissa vesissä. Itse käytän 0,12-0,16 mm, jolla saa ylös
helposti vielä kilon painoiset siiat. Koska tärppiä seurataan pääasiassa
siimasta, kannattaa käyttää joko mustaa tai fluorisoivaa siimaa näkemisen
helpottamiseksi.
Mormyskoiden värit riippuvat siitä missä kalastaa. Omat suosikit
ovat oranssi, kulta ja musta sekä Kuusamon seudulla valkoinen ja
hopea. Volframimorrit ovat parhaita uppoamisnopeutensa vuoksi ja itse
olen saanut paremmin pyöreillä ja pisaranmuotoisilla mormyskoilla
kuin littanan mallisilla. Usein sidon 20-30 senttiä mormuskan yläpuolelle
pienen perhon, joka pyytää siikaa myös hyvin. Sivutapsi tulee olla
vain noin 5 senttiä pitkä, ettei se tartu jään reunaan ylösnostettaessa
kiinni.
Syöttinä surviainen kelpaa paremmin kuin kärpäsen
toukka. Siika liikkuu parvina ja pienellä alalla. On ihan normaalia,
että samasta reiästä nousee 20 siikaa peräkkäin, kun taas 3
metrin päässä muut eivät saa mitään. Ongelmana on, että parven
saa pysymään paikoillaan. Itse olen parven löydyttyä ripotellut
pienen määrän eri kalojen mätiä avannosta, joka on siian suurta
herkkua. Syksyllä olen pakastanut siian ja muikun mätiä, mutta jos
saat aiemmin talvella mateita, niin niiden mäti saa siiat hulluiksi.
Jokialueilla on vaarana mädin leviäminen liian laajalle, jolloin
joutuu kehittelemään rasian, joka pudotetaan pohjaan. Sopivasti
reikiä kylkiin ja kanteen tekemällä, siitä vapautuu mätiä
virtavedessä tasaisesti.
Siian tärpätessä tulee se nostaa tasaisella nostolla suoraan ylös.
Epätasainen nosto johtaa yleensä siian leukojen pettämiseen, joten
oikea tyyli tulee heti opetella. Isokin siika nousee todella helposti
avantoon, joten mitään väsyttelyjä ei juurikaan tarvita ainakaan
alle kilon painoisten siikojen osalta.
Siikaa mereltä
Merellä sesonki on pitempi kuin sisävesissä, koska siika liikkuu
aktiivisesti koko talven. Paras sesonki on kuitenkin viimeiset jäät.
Ongelmana merellä on siikojen löytäminen ja se vaatii
paikkatuntemusta tai älytöntä tuuria.
Veden korkeus säätelee siikojen liikkumista muita kaloja enemmän
oli kyseessä karisiika tai vaellussiika. Kun merivesi on korkealla
kalat tulevat sisäsaariston lahtiin, kun taas alhaisella
vedenkorkeudella siiat siirtyvät ulkosaariston pakoille.
Siikapilkille lähdetään mieluiten useamman pilkkijän voimin ja
etsitään porukalla ottipaikka. Yleensä puoli päivää kuluu kun
etsitään siikoja ja parven löydyttyä kiskaistaan nopealla tahdilla
ruokakalat.
Merellä vesi on pääsääntöisesti niin kirkasta ja virtaukset vähäisiä,
että mormuskalla pärjää koko talven. Siiat tavoittaa pääsääntöisesti
1-4 metrin vedestä, paitsi kuuluisasta Uudenkaarlebyyn
siikaparatiisista, jossa kaloja narrataan 4-8 metrin syvyisistä
lahdista. Kalakerhon jäsenet pilkkivät merisiikoja myös Kotkan
edustalta, Pyhtäältä, Turun saaristosta, Vaasan Raippaluodosta,
Kalajoen edustalta, Oulun edustalta ja Tornion jokisuulta.
Näillä alueilla otollisia paikkoja ovat ruohikoiden reunat, karikot
ja salmien suut. Pienet virtaukset keräävät ruokaa ja
pikkukaloja, jonka perässä siiat tulevat paikalle.
Merellä toimivat samat välineet kuin sisävesissä. Mormuskoiden väreistä
oranssin rinnalla kannattaa kokeilla keltaista ja kullanväristä.
|
