YHTEYSTIEDOT   


          SEURAN SÄÄNNÖT

§ Hyväksytty yhdistyksen perustamiskokouksessa 17.6.2003.

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka
Yhdistyksen nimi on Maalareiden Kalakerho ja sen kotipaikka on Helsinki.

2. Tarkoitus ja toiminnan laatu
Yhdistyksen tarkoituksena on maalausalan kanssa tekemisissä olevien henkilöiden, yritysten ja yhdistysten kalastuskulttuurin edistäminen koko Suomen alueella.

  Tarkoituksen toteuttamiseksi yhdistys:
 - järjestää kalastusaiheisia koulutustilaisuuksia
 - opastaa kalastustarvikkeiden valmistusta nuorille ja aloitteleville
 - toimeenpanee kilpailuja, retkiä ja juhlia

Toimintansa tukemiseksi yhdistys voi harjoittaa julkaisutoimintaa, ottaa vastaan lahjoituksia, järjestää arpajaisia ja omistaa toimintaansa varten irtainta ja kiinteää omaisuutta.

3. Jäsenet
Yhdistyksen jäseneksi voidaan hyväksyä yhdistyksen hallituksen päätöksellä yksityinen henkilö, yritys tai yhdistys seuraavin määräyksin:
 - hakija on perehtynyt maalausalaan
 - hakija hyväksyy yhdistyksen säännöt
 - hakijalla on yhdistyksen jäsenenä yksi suosittelija

Yhdistys voi hyväksyä jäsenikseen myös kannatusjäseniä.

4. Jäsenen eroaminen ja erottaminen
Jäsenellä on oikeus erota yhdistyksestä ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle.

Hallitus voi erottaa jäsenen yhdistyksestä, jos jäsen on jättänyt jäsenmaksunsa maksamatta tai on menettelyllään ja käytöksellään vahingoittanut yhdistystä tai hän ei muuten täytä säännöissä mainittuja jäsenyyden ehtoja.

5. Liittymis- ja jäsenmaksu
Jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta päättää vuosikokous. Kannatusjäseniltä peritään pelkästään hyväksymisen yhteydessä sovittu maksu tai muu aineellinen hyödyke.

6. Hallitus
Yhdistyksen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu vuosikokouksessa valitut puheenjohtaja ja 4 muuta varsinaista jäsentä. Hallituksen toimikausi on vuosikokousten välinen aika.

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sihteerin ja rahastonhoitajan.

Hallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta tai kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä sitä vaatii.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet sen jäsenistä sekä toinen puheenjohtajista on läsnä. Äänestykset ratkaistaan yksinkertaisella äänten enemmistöllä, tasatilanteessa puheenjohtajan ääni ratkaisee. Hallitus voi pitää myös puhelinkokouksen, kun kyseessä on uusien jäsenten hyväksyntä tai jo aiemmin hyväksyttyyn asiaan liittyvä täydennys tai tarkennus.

7. Yhdistyksen nimen kirjoittaminen
Yhdistyksen nimen kirjoittaa hallituksen puheenjohtaja tai rahastonhoitaja.

8. Tilikausi ja tilinpäätös
Yhdistyksen tilikausi on kalenterivuosi. Tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen laatii hallitus ja ne esitellään vuosikokouksessa hyväksyttäväksi.

9. Yhdistyksen kokoukset
Yhdistys pitää vuosittain yhden varsinaisen kokouksen tammi-huhtikuussa. Ylimääräinen kokous pidetään hallituksen aloitteesta tai jos ¼ jäsenistä sitä vaatii. Kokous on pidettävä kuukauden kuluessa vaatimuksen esittämisestä.

Yhdistyksen kokouksissa on jokaisella yksi ääni. Äänestyksissä käytetään samaa periaatetta kuin hallituksen kokouksissa.

10. Yhdistyksen kokousten koollekutsuminen
Hallituksen on kutsuttava yhdistyksen kokoukset koolle vähintään 7 vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetulla kirjeellä sekä yhdistyksen internet-sivuilla.

11. Vuosikokous  
Yhdistyksen vuosikokouksessa käsitellään seuraavat asiat:
a) Kokouksen avaus
b) Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa ääntenlaskijat
c) Todetaan laillisuus ja päätösvaltaisuus
d) Hyväksytään työjärjestys
e) Esitetään tilinpäätös ja vuosikertomus
f) Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle
g) Vahvistetaan toimintasuunnitelma, tulo- ja menoarvio sekä liittymis-, jäsen- ja kannatusjäsenmaksun suuruus toimintavuodelle.
h) Valitaan hallituksen puheenjohtaja ja muut jäsenet
i) Käsitellään muut kokouskutsussa esitetyt asiat ja muut esille tulevat asiat

12. Sääntöjen muuttaminen ja yhdistyksen purkaminen
Päätös sääntöjen muuttamisesta ja yhdistyksen purkamisesta on tehtävä yhdistyksen kokouksessa vähintään ¾ enemmistöllä annetuista äänistä. Kokouskutsussa on mainittava yhdistyksen muuttamisesta tai yhdistyksen purkamisesta. Yhdistyksen purkautuessa tai lakkautuessa varat käytetään raittiustyöhön.