Taimenen verkkokalastus
   

Järvitaimen tarvitsee vahvalankaisen verkon, joka silti kalastaa hyvin yleensä aina varovaisesti liikkuvaa taimenta. Ihanteellinen langan vahvuus on vähintään 0,25 mm, mutta yleisimmin käytetään kierrettyä monofilia langalla: 3x0,12 mm. Paksulankainen verkkohan tunnetusti pyytää ohutta huonommin, joten verkon muut ominaisuudet ovat tärkeitä. Taimenen pyynnissä ratkaisee kuitenkin eniten verkkojen lasku oikein ja oikeaan aikaan.

Taimenverkot tulee laskea aina mahdollisimman löysälle ja mutkille, Taimen havaitsee helposti verkon ja lähtee uimaan verkon suuntaisesti. Silloin isot mutkat ja verkon päiden kääntäminen liki 90 asteeseen saa taimenenkin sotkeutumaan siihen. Parasta taimenen pyyntiaikaa on myöhäinen syksy jatkuen jään alta pyyntiin yleensä vuoden vaihteeseen asti.

Taimenta jään alta
Jään alta pyydettäessä on ongelmana saada verkot riittävän löysäksi ja siksi verkoilta vaaditaan paljon. Ensimmäisten jäiden aikana taimen on erittäin aktiivinen oman kudun jäljiltä (loka-marraskuussa) ja saalistaa muikkuja/silakoita ym. kutemassa olevia kaloja. Sen tavoittaa usein miten matalalta 2-6 metrin syvyydestä. Selkäkarikot ja hiekka/sorapohjat ovat todennäköisiä kutupaikkoja, jonka läheisyyteen taimen jää ruokailemaan talven jäljiltä.
        
Jäiden vahvistuessa yli 20 sentin paksuisiksi, siirtyvät taimenet syvänteisiin. Taimen ei paljon liiku ja kuluta energiaansa, vaan kerää vähäisen ravintonsa lähiympäristöstä. Keskitalvi on sesongiltaan vuoden heikointa ja verkkoja ei kannata taimen toivossa kalastaa. Taimenen huonopuoli on, se ettei se elä verkossa kuin päivän tai pari, koska se sotkeutuu yleensä niin pahasti, että kidusaukot tukkeutuvat.
        
Keväällä viime jäiden aikana verkot tulee siirtää karikoiden ja kivikkorantojen tuntumaan, jonne taimenet siirtyvät syvänteistä. Verkot lasketaan 2-5 metrin syvyyteen. 

Taimenta keväällä
Jäiden sulattua taimen on matalassa vedessä selkäkarikoilla ja kivikkoisilla rannoilla. Paikat missä syntyy virtauksia ovat myös hyviä, kuten salmien suut ja ensimmäisenä sulaneet kohdat. Verkot lasketaan aivan rantakiviltä, koska taimen saattaa pyöriskellä vain parinkymmenen sentin vedessä. Verkkoja lasketaan aina 1 tai 2 yhteen paikkaan matalikoita kierrellen, yhden taimenen löydyttyä löytyy yleensä muita aivan lähialueelta. Eli jos 1 taimen saadaan, niin alue verkotetaan erittäin tarkasti ympäriinsä 50-100 metrin matkalta. Yli 5 metrin syvyyteen on turha verkkoja laskea. Iso taimen liikkuu keväällä usein aamuisin, joten kauheata kiirettä verkkojen kokemiseen ei kannata aamulla pitää.
        
Taimenta kesällä
Kesällä taimen painautuu syvälle sitä mukaa kun vedet lämpenevät. Touko- kesäkuussa saaliit jäävät yleensä heikoiksi. Kun vesi lämpenee heinä- ja elokuussa vesi lämpenee ja taimenet painuvat pohjaan jopa yli 10-20 metrin syvyyteen. Järvien syvimpään monttuun lasketaan päiväsajaksi verkot ja koetaan 3-6 tunnin välein. Jos järvessä on vain muutama selkeä syvänne löytyy taimen usein sieltä. Saaliksi saaminen on kuitenkin vaikeaa, koska taimen ei juuri päivisin liiku. Iltaisin taimenet nousevat syömään suoraan syvänteiden päälle, joten yöksi tulee laskea pintaverkot. Pyyntiä helpottaa, kun etsii ensin muikku/silakka/norssiparven ja sen ympärille laskee verkot. 


Taimenta syksyllä
Syksyllä, kun vedet jäähtyvät +10 asteeseen alkaa vuoden paras taimenen kalastusaika. Taimenet liikkuvat laajalla säteellä ja sattumakaloina niitä saadaankin siian pyynnin yhteydessä. Usein verkoissa on vain taimenen käyntikortti eli metrin suuruinen reikä.
Varsinaiset taimenverkot lasketaan niemen kärkiin, karikoiden laitaan ja syvänteiden reunoille. Sorapohjapaikat ovat todennäköistä ison taimenen esiintymispaikkoja syksyllä. Omat parhaat saaliit olen saanut muikun kutupyynnin yhteydessä, kun muikkuverkkojen molempiin päihin lasketaan poikittain ja nielunmuotoiseksi ryhmitelmäksi vahvalankaiset taimenverkot. Taimenet uivat muikkuverkkojanaa pitkin, mutta eivät huomaa joutuvansa umpikujaan. Huippusesonki jatkuu koko avovesikauden. Mitä myöhemmäksi syksy etenee sen matalammalle verkot tuodaan. Illan hämärä ja yö on parasta pyyntiaikaa.

 


Siian verkkokalastus
Muikun verkkokalastus
Muut lajit
Verkon pauloitus
Flash aloitussivu
Etusivu
Pilkintä
Verkkokalastus
Viehekalastus
Perhokalastus
Tietoa seurasta
Hyötytietoa
Kalapaikat
Yhteystiedot
Kauppapaikka
Kuvagalleria
Blogi