|

Ahvenen verkkokalastus on aliarvostettu keino saada savustuspönttöön
tai fileiksi järvien ja meren suurimmat yksilöt, joita vapavälineillä
ei usein voi kuin haaveilla. Ahvenen verkotus ei vaadi kalliita
verkkoja, vaan siihen tarkoitukseen kelpaa halpahallien 15 euron
verkot. Hyvä ahvenverkko on vahvalankainen eli mieluiten 0,20 mm ja
silmäkooltaan paikan kalakannasta riippuen 0,30-0,50 mm. Ahven kyllä
sotkee verkkoa pahasti, joten hyvin pauloitetun verkon saa helpommin
selvittyä kalojen päästön jälkeen. Jos tarkoituksella ostaa
ahvenenpyyntiin verkkoja, niin suosittelen ehdottomasti punalankaisia
liinoja, joista ahvenen näkee hyvin irrottaa ja kalantuloon se ei
vaikuta ainakaan negatiivisesti. Ahventa verkolla pyydettäessä on
aina muistettava, että ahven kuolee verkossa nopeasti, joten verkkoja
tulee kokea tiheästi.
Ahventa kutuaikana
Ahven aloittaa kutunsa heti rantojen sulaessa säästä. Silloin on
aika viedä verkot kutupaikalle 1-3 metrin veteen eli tavallisimmin
ojien ja jokien suualueille, kaislikkoihin tai lahtien perälle.
Tyypillisellä kutupaikalla on heinikkoa, oksistoa tai muuta
kasvustoa.
Ahvenen kutupyynti verkolla tapahtuu aina päivällä eli verkot
veteen aamupäivällä noin kello 10 ja verkot nostetaan kokonaan pois
noin kello 18.00. Tämä siksi, että muina aikoina rannoilla
liikkuvat hauet saalistamassa ja haukien tarttuessa verkkoihin ei
siihen enää ahvenia mene. Kutuaikana ahven on muutenkin aktiivinen päivällä,
joten silloin sitä on pyydettäväkin. Mikäli kalaa on
pyyntipaikalla paljon, niin verkot on hyvä kokea välillä tai
vaihtaa kokonaan toisiin.
Ahvenen kutu kestää kauan eli yleensä vähintään kuukauden, mutta
parhaimmillaan ylikin. Joten hitainkin ehtii niitä verkolla pyytämään.
Ahventa kesäkuukausina
Kudun jälkeen ahven hajautuu ympäriinsä, mutta palaa vesien lämmettyä
heinäkuussa takaisin matalikoille ennen kaikkea karikoille, pakoille,
rinteisiin, salmiin ja lahtien perälle eli siellä missä niille on
ruokaa (pikkukaloja) . Parvet ovat pieniä, mutta liikkuvat
aktiivisesti ja siksi niitä saa aina verkoillakin.
Nyt päiväpyynnin ohella voi kokeilla yöpyyntiäkin, koska haukia ei
enää rannoilla ole, mutta lisäsaaliina voi tulla kuhia, siellä
missä niitä yleensä on. Ahvenet kiertävät rinteiden reunoja,
joten verkot tulee laskea karikoiden päältä suoraan kohti syvännettä.
Lisäksi isoilla järvillä ja merellä salmien suulle syntyy
ilmapaineen vaihtelujen myötä kesällä virtauksia, joihin ahvenet
tulevat ruokailemaan. Näiden virtauksien reunamat ovat parhaita
ahvenen verkotuspaikkoja. Verkkojen alapaula tulee olla nyt
painavampi, ettei ne lähde ajelehtimaan virtauksien mukana. Kesällä
verkot limoittuvat ja sotkeutuvat herkästi, joten niitä ei kannata jättää
veteen kuin muutamaksi tunniksi kerrallaan.
Loppukesästä ajoahventen verkkopyynti on suosittu keino isojen
ahventen pyytämiseksi. Verkkoina käytetään pintaverkkoja eli
pintakohoilla varustettua verkkoa. Tyynenä kesäiltana isot
ajoahvenet kulkevat pinnan tuntumassa karikoiden ja pakkojen reunassa,
jossa ne syövät keväällä kuteneiden kalojen poikasia. Parvi etsitään
veneellä karikoiden reunoja ajellen. Parven huomaa helposti, kun säikähtäneet
2-6 sentin pikkukalat ryntäilevät hätääntyneinä pitkin
vedenpintaa. Parven havaittua lasketaan nopeasti 2 verkkoa kalojen
eteen puolikaaren muotoiseen janaan. Saaliin varmistamiseksi kurvataan
veneellä ahvenparven taakse eli säikäytetään ahvenet pakenemaan
kohti verkkoja. Omat parhaat saaliit ovat olleet tällä tavoin
pyydettynä yli 20 kiloa ahvenia yhdessä verkossa.
Ahventa syksyllä
Syksyllä kuukausi ennen jäiden tuloa on alkaa vuoden paras
ahvenen pyyntisesonki. Ahvenet ovat muodostaneet isoja parvia ne löytyvät
helposti järvien syvimmistä montuista 6-15 metristä tai merellä
selkäpakkojen laidoilta. Parven löytää usein tasapainopilkillä
tai jigillä, jos muuten ei tunne pyyntialueensa paikkoja. Jigiahvenet
ovat kooltaan usein mukavia 200-400 gramman ahvenia, mutta samasta
paikasta voi verkolla saada kilon rajan helposti rikki. Syvältä kun
pyydetään, niin verkot ei limoitu niin helposti ja päiväpyynnin
ohella voi verkot jättää myös yöksi pyyntiin. Mitä myöhemmäksi
syksy etenee, niin saaliit vain kasvaa ja suurin osa mökkiläisistä
on antanut jo periksi eli tilaa verkoille löytyy.

|